Touko Hujanen on reportaasiin erikoistunut lehtikuvaaja. Hujanen vetää dokumentaariseen valokuvaan keskittyvää 11-kollektiivia ja suunnittelee julkaisuja. Hänet on palkittu vuoden lehtikuvaajana vuonna 2011 sekä vuoden nuorena lehtikuvaajana vuonna 2009. Hujasen pitkäkestoiset kuvareportaasit ovat käsitelleet muun muassa Kolumbian sisällissotaa, Joulupukkia sekä Nevadan autiomaata.
Residenssikaudellaan Touko Hujanen toteutti Uuden Iin Sanomat -nimisen taidesanomalehden, joka on osa Hujasen vuonna 2014 aloittamaa Uuden Maan Sanomat -teosta. Teos muodostuu sattumanvaraisuus-periaatteella tehdyistä reportaasimatkoista Suomessa. Kesäkuussa 2017 Hujanen asui kaksi viikkoa Iin KulttuuriKauppilassa, joka toimi samalla taidesanomalehden toimituksena. Hujanen ajoi Uuden Iin Sanomat -sanomalehtikonsernin polkupyörällä ympäri Iitä ja toivoi kohtaavansa sattumanvaraista elämää. Toimittajalle sai myös ehdottaa juttuvinkkejä.
Valmis lehti julkaistiin Valto Pernu Photo Marathonin yhteydessä elokuun lopussa 2017. Hujasen missiona oli kuvareportaasin renessanssi: hän halusi juhlia reportaasin perinnettä ja lehtikuvauksen traditiota ja piti tärkeänä kävelyn ja läsnäolon palauttamisen reportaasin tekemisen ytimeen. Hujanen koki, että hänen tehtävänään oli yksinkertaisesti mennä jonnekin – tällä kertaa Iihin – ja katsoa, mitä siellä on.