Iryna Vorona (UKR), 10/2017

Iryna Vorona (s.1987) on Ukrainassa syntynyt ja työskentelevä taiteilija.

Iryna Vorona on Ukrainassa syntynyt ja työskentelevä taiteilija. Hän on valmistunut taiteen maisteriksi Zagreb Academy of Fine Artsista Kroatiasta. Vorona kokee taiteensa olevan yhdistelmä realismia ja fantasiaa, koska hän toisaalta inspiroituu ympäristöstä ja ihmisistä, toisaalta kokemukset kulkevat hänen mielikuvituksensa läpi. Teoksissaan Vorona pyrkii yhdistämään muodon ja idean harmoniseksi kokonaisuudeksi.

 

Residenssivierailunsa aikana hän loi uuden sarjan impressionistisia teoksia KulttuuriKauppilan näyttelyyn Finland – I see you, Suomi – näen sinut. Näyttelyn ajatuksena oli tutustua Suomen sieluun ja henkeen materiaalien ja värien kautta. Näyttelyssä esitettiin myös Voronan puolison Pavlo Baltaziukin videoinstallaatio Hypnotic drop. Teos oli osa Time feeling -projektia, joka jatkui Norjan Kunstnarhuset Messenin residenssivierailun aikana joulukuusta 2017 tammikuuhun 2018. Iin residenssikautensa aikana Vorona järjesti KulttuuriKauppilassa myös Impressionistic psychological self portrait ‑mestarikurssin.

Teoksia

Tutustu myös

Näytä kaikki