Salla Valle 2/2024

”Taiteen tekeminen on minulle eräänlaista tutkimista, josta etsin mahdollisuuksia iloon, lohtuun, oppimiseen ja yhteyksien muodostamiseen.”
Salla Valle (kuva: Mari Koukkula)

Salla Valle on helsinkiläinen kuva- ja esitystaiteilija. Salla valmistui 2023 taiteen maisteriksi Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta tila-aikataiteen osastolta. Taiteilijana Salla on kiinnostunut arkipäiväisten ilmiöiden materiaalisista, poliittisista ja poeettisista ulottuvuuksista.

Iissä Salla on ottanut kaiken irti residenssin rauhasta ja luonnonläheisyydestä. Hän on todistanut vähittäistä valon lisääntymistä ja käyttänyt aikaa hyvinvointia ja työskentelyä tukevan selkeän päivärytmin luomiseen, lukien, kirjoittaen ja piirtäen. Viikonloppuisin Salla on käynyt Illinsaaressa hiihtämässä.

Tällä hetkellä Salla työstää piirustusinstallaatiota, joka on tulossa esille ryhmänäyttelyyn maaliskuussa.

”Päiväni toistuvat pitkälti samanlaisina, mikä on vapauttanut suuren määrän energiaa ja tilaa luovuudelle ja pelkälle olemiselle. Olen alkanut piirtää kuivapastelliliiduilla, joissa minua viehättää eniten niille tarkoitettu harmaa paperi. Se saa liitujen värit hehkumaan uskomattomalla tavalla ja taipuu itsessään niin taivaaksi, maaksi, ihoksi kuin pöydän pinnaksi. Olen havainnut, kuinka värit tukevat toisiaan, ja kuinka rumin ja vaatimattominkin väri muuttuu kauniiksi löytäessään oikean parin.”

Tutustu myös

Näytä kaikki