Hannaleena Hauru (FIN) 1/2025

Vuoden 2025 ensimmäiset residenssitaiteilijat olivat Hannaleena Hauru ja Tuulia Tipa, jotka saapuivat Iihin keskelle talven lumoa ja rauhaa.

Hannaleena Hauru

Hannaleena Hauru on suomalainen elokuvantekijä ja mediataiteilija, joka on kirjoittanut ja ohjannut kolme pitkää elokuvaa ja lukuisia lyhytelokuvia. Haurulla on vahva tausta ruohonjuuritason elokuvatoiminnassa, hän on helsinkiläisen Kino Euphoria -elokuvaryhmän yksi perustajajäsen. Hauru on valmistunut elokuvakäsikirjoittajaksi Aalto-yliopistosta, sekä vertailevan dramaturgian ja esitystutkimuksen maisteriksi Taideyliopistosta ja Goethe-yliopistosta Frankfurtista.

Hannaleenan ja Tuulian yhteistyö perustuu kollegiaaliselle tuelle yli ammattirajojen. Iihin he hakivat yhdessä, ajatuksenaan keskittyä omiin töihinsä, samalla toistensa tuki- ja sparraushenkilöinä toimien. KulttuuriKauppilan residenssissä ajatuksia vaihdettiin ja työn alla olevista haasteita ja onnistumisista keskusteltiin.

Molemmat ottivat myös ilon irti talvesta ja ulkoilusta Iin lumilla ja jäillä. Tuulia kävi hiihtämässä Illinsaaressa ja molemmat kiisivät myös Taideluistelupolulla. Residenssin aikana Hannaleena ja Tuulia ja tapasivat myös paikallisia taitelijoita ja muita toimijoita.

Tutustu myös

Näytä kaikki