Taidetta asumispalveluihin -paja

Mitä tapahtui, kun taiteilija muutti ryhmäkotiin?

Mitä taiteilijoiden osaaminen voisi lisätä hyvinvointia asuinyhteisössä ja sen ulkopuolellakin? Miten taidetta voitaisiin tarjota heille, jotka eivät juuri lähde liikkeelle kodeistaan? Palvelumuotoilu Palon ohjaamassa pajassa tarkasteltiin sosiaalisen taiteen residenssitoiminnan muotoja ja mahdollisuuksia. Pajaan osallistui tuetun asumisen asiakkaita ja henkilökuntaa sekä taiteilijoita

Dramaturgi Jukka Heinänen ja sarjakuvataiteilija Jyrki Mäki kertoivat kokemuksiaan kehitysvammaisten ryhmäkoti Startin residenssijaksojen ajalta ja kuulimme myös yhden osallistujan puheenvuoron siitä, kuinka residenssitaiteilijoiden mukanaan tuoma toiminta oli mm. auttanut muuhun elämään liittyneen jännityksen unohtamiseen.

Palvelumuotoilu Palon loppuraportti työpajoista (Taidetta asumispalveluihin -pajan osuus alkaen s. 35)

Projektin taiteilija

Jukka Heinänen
Dramaturgi Jukka Heinänen työskentelee parhaillaan Ouluun kaupunginteatterissa. Ammattiteattereissa tehdyn taiteellisen työn lisäksi hän on toiminut opettajana useissa oppilaitoksissa ja osallistunut moniin hankkeisiin ja projekteihin, joissa sovelletaan taiteen menetelmiä eri elämänalueille. ”Kaiken kokemani jälkeen olen yhä vakuuttuneempi siitä, että taiteen jalkauttamisesta eri elämän- ja yhteiskunnan alueille on iloa ja hyötyä kaikille. ” Lähde! Taiteesta voimaa arkeen -hankkeessa Jukka Heinänen pilotoi sosiaalisen taiteen residenssin toimintaa kehitysvammaisten ryhmäkoti Startissa.
Jyrki Mäki
Sarjakuvapiirtäjä, kuvataiteilija Jyrki Mäki tunnetaan Radiopuhelimet -yhtyeen laulajana ja toisena pääsanoittajana. Hän on julkaissut kolme sarjakuvaromaania: Hermolomamatka (Like 2011), Kiskoja (Like 2014) ja Musta lipas (Like 2016). Lisäksi hän piirtää sarjakuvia Oulu -postiin sekä Rantapohja -lehteen. Lähde! Taiteesta voimaa arkeen -hankkeessa Jyrki Mäki pilotoi sosiaalisen taiteen residenssin toimintaa kehitysvammaisten ryhmäkoti Startissa. Lähde! Taiteesta voimaa arkeen -hankkeessa tulen tekemään sarjakuvia residenssitaiteilijana kehitysvammaisten asumisyksikössä.

Tutustu myös

Näytä kaikki