Iin Taidekeskus KulttuuriKauppilassa on esillä entisten ja nykyisten kotitaiteilijoiden yhteisnäyttely ‘’Käytäväkohtaamisia’’. Mukana ovat Helena Kaikkonen, Sanna Koivisto, Antti J. Leinonen ja Antti Ylönen.
Oululaisen kuvataiteilijan Helena Kaikkosen hiljainen ja hienovarainen taide saa inspiraationsa pohjoisen luonnosta. Kaikkonen edustaa tekstiilitaiteen uutta suuntaa, jossa yhdistellään luonnon materiaaleja ja elementtejä käsityöhön. Kaikkosen työn teemoja ovat syntyminen, kasvu, elämä ja kuolema. Hänen teoksissaan unet ja tunteet, paikat ja kokemukset syntyvät uudelleen väreinä, muotoina ja materiaaleina.
Iiläinen kuvataitelija ja kuvanveistäjä Sanna Koivisto ei esittelyjä kaipaa. Hänen laaja ja monipuolinen tuotantonsa koostuu pronssi-, keramiikka-, ja sekatekniikkaveistoksista, piirustuksista, maalauksista, julkisista monumenteista sekä ympäristötaideteoksista. Koiviston työt kertovat rohkeasti mutta herkästi ympärillä olevasta, muuttuvasta yhteiskunnasta. Erityisesti sodanvastaisuus ja luonnonsuojelu tulevat esille Koiviston monitulkinnallisista töistä.
Antti J. Leinonen on iiläinen freelance-valokuvaaja ja -videokuvaaja. Leinonen työskentelee dokumentaarisen taidevalokuvan ja kuvajournalismin välimaastossa. Kuvien keskiössä on ihminen ympäristössään, omassa erityisyydessään. Usein Leinosen kuvaa muutosta, koettaen vangita näkemänsä tunnetilan pelkistettyyn ilmaisuun luottaen.
Iiläisen taiteilijan Antti Ylösen taiteen kantavia teemoja ovat aika ja tunne ja hänen päämateriaalinsa on puu. Hienovarainen käsityö yhdistettynä henkistyneen olotilan tunnelmaan muodostavat ajattoman ja aistillisen kokemuksen.
Näyttelyssä on esillä valokuvia, veistoksia sekä installaatiota. Neljän taitelijan erilaiset työt muodostavat rikkaan näyttelykokonaisuuden. Yhteisenä teemana esiin nousee muutos, ja se miten maailma rakentuu muutoksesta ja muutoksessa.
Näyttelyn ovat toteuttaneet yhteistyössä KulttuuriKauppila Ii ry ja Taidekeskus KulttuuriKauppila.
Näyttely avoinna
8.7.-2.8.2020
ti-pe 11-17 & la-su 10-16
Suljettu maanantaisin.
3.8.-30.8. näyttely avoinna tilauksesta!
Avajaiset keskiviikkona 8.7. klo 18:00.
Vapaa pääsy, tervetuloa!
/
HELENA KAIKKONEN
Oululaisen kuvataiteilijan Helena Kaikkosen hiljainen ja hienovarainen taide saa insipiraationsa pohjoisen luonnosta. Kaikkonen edustaa tekstiilitaiteen uutta suuntaa, jossa yhdistellään luonnon materiaaleja ja elementtejä käsityöhön. Kaikkosen työn teemoja ovat syntyminen, kasvu, elämä ja kuolema. Hänen teoksissaan unet ja tunteet, paikat ja kokemukset syntyvät uudelleen väreinä, muotoina ja materiaaleina.
Kaikkosen töitä on ollut esillä ympäri maailmaa ja hän on tuottanut myös julkista ja ympäristötaidetta. Hän on asunut aiemmin Iissä ja on KulttuuriKauppilan perustajajäseniä.
/
SANNA KOIVISTO
Iiläinen kuvataitelija ja kuvanveistäjä Sanna Koivisto ei esittelyjä kaipaa. Hänen laaja ja monipuolinen tuotantonsa koostuu pronssi-,
keramiikka-, ja sekatekniikkaveistoksista, piirustuksista, maalauksista, julkisista monumenteista sekä ympäristötaideteoksista. Koiviston julkisia teoksia ovat Kemin sotalapsipatsas, Tiernapojat Oulussa sekä Iin uittopatsas.
Koiviston työt kertovat rohkeasti mutta herkästi ympärillä olevasta, muuttuvasta yhteiskunnasta. Erityisesti sodanvastaisuus ja luonnonsuojelu tulevat esille Koiviston monitulkinnallisista töistä. Pienen ihmisen erottaminen suuresta massasta ja sitä kautta inhimillisyyden esiin tuominen on yksi keskeinen teema Koiviston tuotannossa. Koiviston teokset muistuttavat mahdollisuudesta saada syntyä, kasvaa, antaa ja saada rakkautta,
kuulua osaksi luonto ja maailmankaikkeutta.
Sanna Koivisto on Iin KulttuuriKauppilan perustajajäseniä ja hänen ateljeensa on edelleen KultuuriKauppilassa.
/
ANTTI J. LEINONEN
Antti J. Leinonen on iiläinen freelance-valokuvaaja ja -videokuvaaja. Hänen töitään on julkaistu monissa kotimaisissa viestimissä – töitä näkyy niin televisiossa ja sanomalehdissä kuin aikakauslehdissäkin. Tilaustöiden ohella Leinonen työstää omia taiteellisia projekteja, joista viimeisin ”Last man Fishing” on ollut esillä niin Suomessa kuin ulkomaillakin.
Leinonen työskentelee dokumentaarisen taidevalokuvan ja kuvajournalismin välimaastossa. Kuvien keskiössä on ihminen ympäristössään, omassa erityisyydessään. Usein Leinosen kuvaa muutosta, koettaen vangita näkemänsä tunnetilan pelkistettyyn ilmaisuun luottaen.
Leinosen studio sijaitsee Taidekeskus KulttuuriKauppilassa. Hän on KulttuuriKauppilan hallituksen jäsen ja Valto Pernu Photo Maratonin taiteellinen johtaja.
/
ANTTI YLÖNEN
Iiläisen taiteilijan Antti Ylösen taiteen kantavia teemoja ovat aika ja tunne ja hänen päämateriaalinsa on puu. Hienovarainen käsityö yhdistettynä henkistyneen olotilan tunnelmaan muodostavat ajattoman ja aistillisen kokemuksen.
Antti Ylönen on työskennellyt ympäri maailmaa ja viime aikoina erityisesti Japanissa. Hänen teoksiaan on mukana useissa arvostetuissa kokelmissa Suomessa. Ylönen on Taidekeskus KulttuurKauppilan perustajajäseniä ja hänen teoksesta Aika palaa komeilee osana Iin Ympäristötaidepuiston kokoelmaa.