Hyvinvointia lähivihreästä -webinaari 22.3. klo 12-14 

Kestävä kaupunki -ohjelman seminaarissa paneudutaan luonnon hyvää tekevään vaikutukseen.

Luonnon hyvää tekevä vaikutus on tunnettu jo pitkään, ja pandemia-aika on korostanut lähivihreän merkitystä entisestään. Viihtyisä ja terveellinen viherympäristö on olennainen osa kestävää kaupunkia. Teemaan paneudutaan 22.3. klo 12–14 Kestävä kaupunki -ohjelman Hyvinvointia lähivihreästä –seminaarissa. Iin kunta esittelee seminaarissa Yhteisöllinen taidepuutarha Iin Lähde!–puistoon -kokeiluaan.

Yhteisöllinen taidepuutarha hyödyntää Suvantolan viherympäristöä sosiaali-, terveys-, ja kulttuurisektorin palveluissa luomalla alueelle hyvinvointia ja osallisuutta edistävää toimintaa. Kokeilussa on sovellettu Lähde! Taiteesta voimaa arkeen–hankkeen Hyvinvoinnin tilat –toimintaa ja mukana toiminnassa on ollut taiteilijoita, yhdistyksiä ja yrityksiä sekä kunnan eri sektoreiden toimijoita.

Kokeilun tuloksena toimijoiden välinen yhteistyö on tiivistynyt ja yhteinen ideointi on lähtenyt työpajoissa lentoon. Iihin on syntynyt uudenlaista yhteistoimintaa, jonka myötä taide ja luonto yhdistyvät asukkaita aktivoivaksi ja hyvinvointia tukevaksi kokonaisuudeksi saavutettavassa, yhteisöllisessä taidepuutarhassa.

Tule mukaan kuulemaan Iin ja muiden Kestävä kaupunki -ohjelman terveellistä ja viihtyisää viherympäristöä edistävien kokeilu- ja kehittämishankkeiden tuloksista! Tilaisuus on avoin kaikille kestävästä kaupunkikehityksestä kiinnostuneille.

Tarkempi ohjelma täällä.

Ilmoittaudu su 21.3. mennessä: Kestävä kaupunki: Hyvinvointia lähivihreästä (lyyti.fi)

Osallistumislinkki lähetetään ilmoittautuneille aamulla 22.3.

MUDWOMAN – ympäristötaide- ja yhteisöteatteritapahtuma | Jaap Klevering & Merja Pennanen: Valon ja äänen polku | Kuvat: Inka Hyvönen

MUDWOMAN - kuva: Inka Hyvönen / KulttuuriKauppila
MUDWOMAN - kuva: Inka Hyvönen / KulttuuriKauppila

Tutustu myös

Näytä kaikki