Tule KulttuuriKauppilan tiimiin tuottajaksi mielenkiintoisiin työtehtäviin!

Taidekeskus KulttuuriKauppila hakee tuottajaa aikavälille 1.2.-31.12.2019. Hae tehtävää 13.1. mennessä Kuntarekryssä!

Taidekeskus KulttuuriKauppila kehittää ja tuottaa korkeatasoista kansainvälistä ammattitaidetta Pohjois-Suomessa sekä kansainvälistää alueen taide- ja kulttuurikenttää vastavuoroisten toimintojen kautta. KulttuuriKauppilan keskeisiä toimintoja ovat kansainvälinen residenssitoiminta, Art Ii Biennaalin tuottaminen, julkisen taiteen asiantuntijana toimiminen, ympäristötaidepuiston ylläpitäminen, taiteilijoiden osaamisen kehittäminen ja verkostojen rakentaminen sekä Iin kansainvälisen kuvataideopetuksen järjestelmän tuottaminen.

Tuottajan tehtäviin kuuluu:
– kansainvälisten taiteilijaresidenssiohjelmien sisällöntuotanto ja koordinointi
– Art Ii Biennaalin tuottajana toimiminen
– Lähde! -hankkeen juurruttamistyö
– Iin julkisen taiteen hankkeiden tuotanto
– Luovasti läpi lukkarin -taidekasvatusohjelman suunnittelu ja koordinointi
– KulttuuriKauppilan opastettujen kierrosten järjestäminen
– tiedotus ja markkinointi
– partneritoiminta ja verkostoyhteistyö
– rahoituksen hakeminen
– sopimusten laatiminen ja kilpailutukset
– asiakaspalvelu
– muut työnantajan antamat tehtävät

Tehtävän kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva korkeakoulututkinto ja kokemus vastaavista tehtävistä. Tehtävään valittavalta edellytetään kykyä itsenäiseen työskentelyyn, oma-aloitteisuutta, yhteistyö- ja organisointitaitoja, hyviä viestintätaitoja sekä erinomaista suomen ja englannin kielen kirjallista ja suullista taitoa. Lisäksi eduksi on intohimo kulttuurialaa kohtaan ja kiinnostus kuvataiteeseen sekä hyvät tietotekniikkataidot. Hektisessä työympäristössämme arvostamme myös paineensietokykyä, yhteistyötaitoja, joustavuutta sekä tahtoa tarttua reippaasti hommaan kuin hommaan.
Tehtävän hoitaminen edellyttää matkustusvalmiutta. Työssä on suotavaa olla käytössä oma auto. Viikkotyöaika on 38 h 45 min.

Organisaation kuvaus

Taidekeskus KulttuuriKauppila kehittää ja tuottaa korkeatasoista kansainvälistä ammattitaidetta Pohjois-Suomessa sekä kansainvälistää alueen taide- ja kulttuurikenttää vastavuoroisten toimintojen kautta. KulttuuriKauppilan keskeisiä toimintoja ovat kansainvälinen residenssitoiminta, Art Ii Biennaalin tuottaminen, taiteilijoiden osaamisen kehittäminen ja verkostojen rakentaminen sekä Iin kansainvälisen kuvataideopetuksen järjestelmän tuottaminen.

Ii on lähes 10.000 asukkaan muuttovoittokunta Oulun naapurissa nelostien valtaväylän varrella. Ii on valtakunnallisesti tunnustettu uusiutuvan energian edelläkävijä ja yksi Suomen ympäristökeskuksen hiilineutraaleista kunnista.
Ii-instituutti -liikelaitos on kunnallinen liikelaitos, johon kuuluvat kansalaisopisto, taidekoulu, kirjasto, kulttuuripalvelut, Taidekeskus KulttuuriKauppila, nuorisotyö sekä liikunta- ja tapahtumapalvelut.

Ii on kasvava, elinvoimainen, luovasti uudistuva kunta – Iissä on ideaa! www.ii.fi

Yhteystiedot

Lisätietoja tehtävästä antaa to 3.1. klo 13-15 ja ma 7.1. klo 13-15 toiminnanjohtaja Merja Brinon, p. 050 3950 313.

Tutustu myös

Näytä kaikki