Loistava Pohjois-Pohjanmaa

Taiteen edistämiskeskuksen tuottama Loistava Pohjois-Pohjanmaa -valotaidekiertue vei paikkasidonnaista valotaidetta maakunnan kyliin ja kaupunkeihin. Kiertue koostui kymmenestä eri teoksesta kymmenessä eri kunnassa ja kaupungissa. Jokaisella paikkakunnalla teoksessa oli kaksi erillistä osaa.

Ensimmäinen osa oli pistemäinen lyhtyteos maastossa. Toinen osa oli olemassa olevan rakennuksen valaisu, jossa ennalta valittu, merkityksellinen paikka tuotiin esiin valaisulla ja videotaiteella. Teoksen kaksi osaa sijaitsivat eri lokaatioissa, mutta lähellä toisiaan. Taiteellisesta toteutuksesta vastasivat kuraattori Jukka Huitila, valotaiteilija Ainu Palmu, kuvataiteilija Heidi Kesti sekä valoteknikko Tuomas Turpeenoja.

Iissä valotaideteos rantautui Iin kirkkopuistoon, jossa oli esillä lyhtyteos sekä kuntakeskustassa Valtarintiellä sijaitsevaan taloon. Lyhtyteos kuvasi Iin Haminasta historiallisissa kaivauksissa löytynyttä kaulariipuksen osaa, muodostaen lyhdyistä ellipsin muotoisen valotaideteoksen. Valtarintien talon ikkunoihin heijastettiin videokuvaa meren aalloista ja rakennuksen julkisivu sekä rappukäytävä valaistiin muuttuvin valotaideteoksin.