Residenssitaiteilijat | | |
Residenssissä nyt:
Korsikan-ranskalainen kuvataiteilija Jeanne de Petriconi vierailee residenssissä loka-joulukuussa 2011. Pariisin kuvataideakatemiasta vuonna 2009 valmistunut taiteilija työstää ennen kaikkea veistoksia ja piirustuksia, joita innoittaa luonnon voima. Myös liikkeellä on vahva sijansa taiteilijan teoksissa: hajoamisella, sen brutaaliudella ja uuden olotilan mahdollistamisella. Jeanne de Petriconi on osallistunut Moskovan kansainväliseen nuorten taiteilijoiden biennaaliin 2010 ja samana vuonna hänet on palkittu Arte Laguna –palkinnolla Italiassa.
Iissä Jeanne de Petriconi työstää näyttelyä Britoliin ja osallistuu erilaisten koulutuskokonaisuuksien vetämiseen, kuten taiteilijoille suunnattuun taiteilijakirja-työpajaan. | |  |
Nuori kiinalainen nykytaiteilija, taidemaalari Danni Xi oli KulttuuriKauppilan kesän 2011 residenssivieras. Danni asuu ja työskentelee Pekingissä. Menestyvän taiteilijan näyttelyitä on kotimaan lisäksi nähty mm. Egyptissä ja Yhdysvalloissa. Danni kertoo inspiraationsa lähteeksi jatkuvan kiinnostuksen historiaan ja kulttuuriin. Hän tarkkailee ihmisenä olemista filosofian, kulttuuristen muutosten ja kanssaihmisten kautta tulkiten tätä päivää sanojensa mukaan ”menneisyyden viisauden” kautta. Danni Xi asui ja työskenteli kesä-elokuun KulttuuriKauppilan vanhan koulurakennuksen residenssissä. |  |
Äänitaiteilija, taiteen tohtori Dave Lawrence Middlesexin yliopistosta Lontoosta on KulttuuriKauppilan kevään ja syksyn 2011 residenssivieras. Multimediateknologioihin erikoistunut Lawrence kehittää taiteellisessa tuotannossaan äänimaisemasävellyksiä, "instrumentaalisia interventioita" ja performansseja. Teoksissaan hän hyödyntää sekä luonnollisia että rakennettuja ääniä.
Iissä Lawrence kerää materiaalia sävellyksiinsä. Hän pyytää paikallisia lahjoittamaan iiläisiä ääniä, joko toimittamalla ne sähköisesti osoitteeseen http://audioboo.fm/sponde_Ii tai tuomalla niitä henkilökohtaisesti KulttuuriKauppilan residenssiin.
Lapin yliopiston taiteiden tiedekunta on mukana Lawrencen vierailun järjestämisessä. Huhtikuun lopulla taiteilija vetää Rovaniemellä työpajajakson yliopiston opiskelijoille.
Seuraa taitelijan blogia vierailun ajalta. | |  |
Jason Burton, Yhdysvallat ja Reima Hirvonen
Kuvataiteilijapariskunta Jason Burton Yhdysvalloista ja Reima Hirvonen Enosta olivat taidekeskuksen residenssivieraina 15.1.-15.3. 2011. Metallitöistä ja puukuvanveistosta tunnettu Burton paneutui residenssijakson aikana kokeelliseen maalaukseen, kuten myös Hirvonen, joka heittäytyi Iissä taiteen teon hetkellisyyden ja näennäisen yksinkertaisuuden pohdintoihin valmistuvissa akvarellimaalauksissa. Luvassa oli myös innoittava performanssi, jolla taiteilijat halusivat osallistaa yleisön yhteiseen intiimiyden ja lämmön tilaan.
Performanssi esitettiin 2.3. klo 18 O.Jauhiaisen museolla Kiimingissä taiteilijoiden Runo-näyttelyn avajaisten yhteydessä. Näyttely oli avoinna 2.4. saakka.
Kantaaottavista teoksistaan tunnettu Reima Hirvonen on palkittu Joensuun kaupungin vuoden 2011 taiteilija-apurahalla sekä Pohjois-Karjalan taidetoimikunnan puolivuotisapurahalla 2011. |  |
Taidekeskus KulttuuriKauppilan loka-joulukuun 2010 taiteilijavieraana oli italialainen taidemaalari Miriam Pertegato, joka toimii Venetsian kuvataideakatemian piirustuksen opettajana. Pertegato on palkittu Arte Mondadori -akatemiapalkinnolla 2001 ja Tiepolo-palkinnolla 2002.
Iissä Pertegaton loka-joulukuun 2010 ohjelmaan kuului joulukuun yksityisnäyttelyn ja ammattitaiteilijoille suunnatun anatomian mestarikurssin lisäksi yhteistyö mm. Italian kunniakonsulin kanssa.
|  |
Maruyama Yoshiko on japanilainen nykytaiteilija, joka pureutuu teoksissaan ihmisyyden lähteille avaten näkymiä kulttuurisiin, psykologisiin ja universaaleihin olemisen ilmentymiin. Maalausten ja installaatioiden lisäksi Maruyama tunnetaan aktiivisesta osallistumisestaan ympäristöä käsitteleviin symposiumeihin ja projekteihin, kuten BETWEEN ECO&EGO. Sokein kuvataideakatemiasta valmistunut Maruyama on tuottanut näyttelyitä mm. Itabashin ja Fukushiman taidemuseoihin.
Iissä Maruyama osallistui ympäristö- ja veistotaiteen ART Ii Biennaaliin Japanin edustajana. Vierailu toteutettiin yhteistyössä tokiolaisen Youkobo Art Spacen kanssa samanaikaisesti oululaisen kuvataiteilija Jaakko Mattilan vieraillessa Youkobossa.
|  |
Skotlannin taiteen keskustoimikunnan visuaalisen taiteen palkintona KulttuuriKauppilaan saapui pienestä ja syrjäisestä Isle of Mullista Lontoossa uransa tehnyt kuvataiteen moniottelija Veronica Slater (s.1958). Taidealoja tuotannossaan yhdistelevä Slater on myös taidekouluttaja, joka on mm. tuottanut Lontoon kaupungin kirjallisuusinstituutille innovatiivisen kulttuurioppimisen mallin.
Iissä Slaterin ohjelmaan kuului mestarikurssin ohella osallistuminen lukion kansainvälisen taiteen koulutukseen, sekä yhteistyö Oulun taiteilijaseuran ART 360 -kuvataidepäivien kanssa. Yhteistyötä toteutettiin myös mm. Hämeenlinnan Verkatehtaan kanssa.
Seuraa vierailua taitelijan blogissa.
|  |
Madridissa asuva kuvataiteilija Ignacio Chavarri saapui KulttuuriKauppilan taiteilijaresidenssiin viikolla 43. Chigagon taidekoulussa ja Madridin kuvataideakatemiassa oppia saaneen taiteilijan teoksissa piirroksen herkkä jälki suhteutuu valokuvan linjoihin. Chavarri työstää myös paperia rakentaen henkäyksen ohuita, valolla ja varjolla leikkiviä installaatioita.
Chavarri tuotti residenssiohjelmansa aikana mainetta niittäneen Superhero-valokuvaprojektin, joka uudelleen määrittelee suomalaista maskuliinisuutta. Lisäksi Chavarrin yksityisnäyttely avattiin KulttuuriKauppilassa joulukuun alussa.
|  |
Digitaalisen taiteen osajaa, kuvataiteilija Coilin Rush oli KulttuuriKauppilan kesän 2009 taiteilijavieras aina syyskuun loppuun saakka. Tämä National College of Art and Designin kasvatti keskittyy töissään videotaiteeseen, joka haastaa fiktion ja dokumentin suhdetta perinteisinä liikkuvan median kertomismuotoina. Coilin Rushiln residenssiohjelmaan kuului mm. mediataiteen näyttely Oulun taidemuseoon OMA:ssa, yhteistyö Iin lukion kansainvälisen taiteen opetuksen kanssa, osallistuminen Oulun taiteidenyöhön sekä hauska Tikka-projekti.
Coilin Rush oli tavattavissa avoimien ovien päivinä 5.-6.9. klo 11-15 taidekeskuksen residenssissä sekä Oulun taiteidenyössä 20.8. klo 20-22 Oulun taidemuseolla.
|  |
Alison Luoma, Yhdysvallat
Kuvanveistäjä Alison Luoma oli KulttuuriKauppilan kevään vieras. Nimensä mukaisesti Luoman sukujuuret ulottuvat Suomeen, ja vierailun aikana Loma työstikin teemana itselleen tuntematonta suomalaisuutta: mitä on olla suomalainen. Perinteisiin tarinoihin kuten Kalevalaan perehtyvä Luoma etsi myös nyky-Suomen urbaaneja tarinoita.
Näkökulmana etsinnässä oli amerikkalaisuus ja näiden kahden eletyn kulttuurin elävät tarinat. Kuvanveiston ja piirustuksen apulaisprofessorina Kansasin yliopistossa toimivan nuoren naisen erikoisinta osaamista ovat posliiniveistokset. Niiden lähtökohtana on objektimaisuus ja mikä hauskinta - interaktiivisuus, eli teos saa lopullisen muotonsa vasta yhdeydessä katsojaansa.
Herkät posliiniveistokset, joissa on usein nukkemaista inhimillisyyttä, onkin yhdistetty kevyisiin, kangasmaisiin materiaaleihin, joten niitä voi puristella, rutistaa tai vaikkapa helliä kuten nukkea konsanaan.
Alison Luoma saapui Iihin 5.3.2009 ja viipyi residenssissä kesäkuun alkuun saakka. Lauantaina 2.5. Kulttuurikauppilassa avattiin Luoman yksityisnäyttely. |  |
Australialainen kuvataiteilija, kivikaivertaja Ian Marr saapui residenssiin 13.1.2009 jatkamaan syksyllä 2007 aloittamaansa vierailujaksoa. Ohjelmassa oli mestarikurssipäivä ammattitaiteilijoille, luentoja tekstistä maisema-arkkitehtuurissa, työpaja Haminan koulun kuvataidepainotteiselle luokalle sekä vuorovaikutusprojekti tekstiilitaiteilija Helena Kaikkosen kanssa. |  |
Serbialainen diSTRUKTURA eli kuvataiteilijat Milica Milićević ja Milan Bosnić olivat KulttuuriKauppilan vieraina lokakuun alusta joulukuun 2008 loppuun saakka. DiSTRUKTURA käsittelee usein teoksissaa valtaa, sekä toisaalta intiimin tilan rakentumista henkilökohtaisen ja taiteellisen kokemuksen kautta. Vierailun aikana tuotettava Face to Face -projekti tutkikin julkisen ja yksityisen tilan suhdetta toisiinsa, niiden vallan symboliikkaa ja heijastumista yksilötasolla. Toinen projekti, jota taiteilijat työstivät tällä hetkellä pureutuu serbialaisen, sodanjälkeisten sosiaalisten ja poliittisten tilojen ymmärtämiseen henkilökohtaisella tasolla. We are living in a beautiful world -nimeä kantava projekti kertookin nimensä mukaisesti suunnasta kohti epävarmaa mutta yhteistä tulevaisuutta.
Euroopan taidekentällä hyvin tunnettu pariskunta on julkaissut syyskuussa 2008 Serbian ensimmäisen nykytaidetta koskevan katalogin SerbiArt. Suomen vierailulla diSTRUKTURA luennoi aiheesta Oulun taidemuseolla, Oulun seudun ammattikorkeakoulussa, Limingan taidekoulussa sekä tietysti Iissä.
Lue diSTRUKTURA:sta HESA inprintistä. | |  |
Nuori itävaltalainen valokuvataiteiljia Gerlinde Miesenböck on KulttuuriKauppilan heinä-syyskuun vieraana. Miesenböck viimeistelee vierailunsa aikana Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa aloittamansa Suomi / Maisema -projektinsa, josta hän kirjoittaa Nuorten Valokuvaajien liiton sivuilla:
"This work results from an investigation into ways of constructed gazing at landscapes (e.g. Veduta) and questions about the nature of the apparatus. Despite of the absense of landscapes views in the vast plain woods of Lapland and the cold climate (batteries cannot stand it) this is a way of constructing a landscape image." | |  |
Ympäristötaiteen pioneeri Alfio Bonanno vieraili ensimmäistä kertaa Suomessa touko-heinäkuussa 2008. Alansa yksi tunnetuimmista taiteilijoista on ollut vakiinnuttamassa niin paikkasidonnaista maataidetta kuin kehittänyt arte povera -suuntaustakin. Bonannon kädenjälkeä on tanskalainen TICKON-kulttuurikeskus, jonka perustaja-johtaja mies on.
Taidekeskus KulttuuriKauppilan vieraana Bonanno osallistui ensimmäiseen ympäristö- ja veistotaiteen ART Ii Biennaaliin 23.6.-2.7.2008 valmistaen assistenttiensa kanssa pysyvän teoksen Iihin. Residenssiohjelmaan kuuluivat myös mestarikurssi pohjoisen ammattitaiteilijoille sekä osallistuminen Iissä kehitettävillä olevan kansainvälisen taiteen opetussuunnitelman toteuttamiseen.
| |  |
Nuori saksalainen mediataiteilija oli KulttuuriKauppilan kevään 2008 taiteilijavieras. Tämä Hampurin taideakatemian kasvatti kuuluu nuorten saksalaisten taiteilijoiden perustaman Hinterconti e.v. für Kunst -taidegallerian jäsenistöön. Taiteilija itse keskittyy etenkin uudempien aaltojen videotaiteeseen.
Kiesslingin residenssiohjelmaan kuuluu lastenelokuvan tuottaminen yhdessä paikallisten lasten kanssa. Elokuva toteutetaan yhteistyössä Oulun kansainvälisen lastenelokuvien festivaalin ja Iin taidekoulun kanssa Taiteen keskustoimikunnan tukemana. | |  |
Juri Asano, Japani
Japanilainen kuvataiteilija Juri Asano oli KulttuuriKauppilan ensimmäinen taiteilijavieras - jo ennen itse residenssin lopullista valmistumista marraskuussa 2006. Nyt Asano on palannut takaisin ja on tammi-helmikuun 2008 residenssitaiteilijana. Iissä saadaan nauttia taiteilijan upeista maalauksista, piirustuksista ja grafiikastaLumen alla -taidenäyttelyn myötä. Näyttely on avoinna 24.2. saakka ateljeetalossa. | |  |
| | |
| | |
| | |
| | |
| | |