Press

Press releases in English: please contact office.

Tiedotteet:

24.5.2010: Otso Kantokorpi ART Ii Seminaarissa

Suomen johtaviin taidekriitikoihin lukeutuva helsinkiläinen Otso Kantokorpi on Pohjoisen ympäristö- ja veistotaiteen ART Ii Biennaali 2010:n kansainvälisen seminaarin pääluennoitsija. Maksuton seminaari järjestetään to 10.6. klo 9:30-16 Iin Nätteporin auditoriossa. Ilmoittautuminen 2.6. mennessä: www.artii.fi.

Teemalla Pohjoinen ja periferia kulkeva ART Ii 2010 -seminaari pohtii pohjoisten alueiden ympäristötaidetta ja sen merkitystä taiteen kentille. Käsittelyssä ovat myös ympäristö taiteen sijoituspaikkana, ympäristö teoksena, paikkasidonnaisuus, sekä näistä pohjoisen sijainnin yhteydessä esiin nouseva perifeerisyys etuineen ja haittoineen.

- Voiko periferia olla trendi? kysyy Otso Kantokorpi luennossaan. Lisäksi seminaarissa puhuvat tukholmalainen, maineikkaaseen We Work In A Fragile Material –ryhmään kuuluva taiteilija Linus Ersson, norjalainen kuvataiteilija Egil Martin Kurdøl ja japanilainen, ECO&EGO-projekteista tunnettu taiteilija Maruyama Yoshiko. Paneelikeskustelussa on mukana myös grönlantilainen kuvataiteilija Maria Panínguak` Kjærulff.

Otso Kantokorpi on ollut valtakunnan ykkösotsikoissa paljastaessaan Wäinö Aaltosen museon venäläisen avantgardismin huijauksen ja häntä mm. haastateltiin ahkerasti Kiasman asemaan ja museon johtajan valintaan liittyvissä keskusteluissa. Arvostettu kriitikko tunnetaan Taide-lehden pitkäaikaisesta päätoimittajuudesta ja YLE1:n Kultakuumeen vakiokolumnistin pestistä.

ART Ii Biennaali (13.6.-5.9.2010) tuottaa ekologisesti kestäviä pohjoisen ympäristö- ja veistotaiteen teoksia Iin kulttuuriperintöalueille. Teokset valmistetaan kymmenpäiväisen työpajan aikana 3.-12.6. yhdessä iiläisten kanssa. Lauantaina 12.6. klo 18 avattavaan biennaaliin kuuluvat kansainvälisen työpajan lisäksi ART Ii Seminaari, mestarikurssi, yhteisötaideprojekti, kansainvälisen taiteen kurssi, E4-tien varteen sijoittuva lastenkulttuurin projekti sekä pohjoista ympäristötaiteen osaamista kokoava katalogi. Biennaalin tukijoina ovat Pohjoismainen kulttuurirahasto, Suomen kulttuurirahaston Pohjois-Pohjanmaan rahasto, Taiteen keskustoimikunta, Valto Pernun säätiö, Iilaakso Oy ja Iin kunta.

Lisätietoa www.artii.fi

17.5.2010: Taiteilijoiden julkistus / ART Ii Biennaali 2010

Pohjoisen ympäristö- ja veistotaiteen ART Ii Biennaali julkistaa vuoden 2010 valitut taiteilijat, jotka ovat ruotsalainen Linus Ersson, grönlantilainen Maria Panínguak`Kjærulff, norjalainen Egil Martin Kurdøl, japanilainen Maruyama Yoshiko ja iiläinen Helena Kaikkonen. Lisäksi biennaaliin kuuluu avajaispäivänä julkistettava Yllätys.

Paljasjalkainen tukholmalainen Linus Ersson (s.1970) edustaa sitä ruotsalaista nuorta taiteilijapolvea, joka rikkoo perinteisen keramiikkataiteen rajoja ja kritisoi näkemyksiä korkeakulttuurista. Ersson luo veistoksellista keramiikkaa, jossa yhdistyy impulsiivinen kokeellisuus ja romantiikan kaiho. Kuninkaallisessa koulussa taidetta ja arkkitehtuuria opiskellut Ersson tunnetaan kuulumisesta yhdeksän ruotsalaisen nuoren taiteilijan ryhmään We Work In A Fragile Material, jonka innoituksena on nykytaiteeseen kiinnittyvä taideteollisuus ja sen arvostuksen lisääminen, mukaan lukien perinteisen (taide-)käsityön estetiikan laajentaminen. Teemoina WWIAFM on käyttänyt kantaaottavia aiheita kuten sukupuolta ja nationalismia. Ryhmä on ollut esillä mm. maailmankuulussa PS1:ssä New Yorkissa.

Grönlannissa, Nuukissa syntynyt ja siellä asuva Maria Panínguak`Kjærulff (s.1980) on monialainen taiteilija, joka luo niin perinteistä kuvataidetta, uusmediataidetta, taideteollisuutta kuin lumiveistoksiakin. Panínguak`Kjærulffin töitä on ollut esillä ennen kaikkea Pohjoismaissa, mukaan lukien Amos Anderssonin museossa (2008)  Helsingissä, mutta myös Koreassa ja Kanadassa. Yhteisöllisissä projekteissaan hän on ottanut kantaa polttaviin aiheisiin kuten globaaliin lämpenemiseen: ”Tiedän, että jääkarhut voivat hukkua väsymyksestä, jos ne eivät pääse jäälle. Se kaikki tapahtuu juuri täällä minun omassa maassani.” Panínguak`Kjærulff on opiskellut taiteita sekä Nuukissa että New Yorkissa.

Lillehammerissa asuva Egil Martin Kurdøl (s.1954) on toiminut kartanpiirtäjänä ennen uraansa ammattitaiteilijana, mikä näkyy hänen tavassaan korostaa teoksen sijoituspaikkaa osana taiteen kokonaisvaikutelmaa. Amerikkalaiselle maataiteelle tyypillisellä tavalla hän hyödyntää massiivisten paikkojen – kuten norjalaisen vuoriston – voimaa, jonka edessä ihminen ei ole vain pieni, vaan mitätön. Kurdøl tuottaa sekä pysyviä että katoavia teoksia, jotka minimalistisuudessaan peilaavat usein identiteetin ja maa-alueen suhdetta kuin leikkiä maastossa. Oslon taideakatemiassa opettajana toimineen Kurdølin teoksia on mm. Oslon ja Genovan nykytaiteen museoiden kokoelmissa. Pohjoisessa Suomessa hän on tuttu näky niin Taivalkosken kuin Tornionkin taideprojekteista.

Maruyama Yoshiko on japanilainen nykytaiteilija, joka pureutuu teoksissaan ihmisyyden lähteille avaten näkymiä kulttuurisiin, psykologisiin ja universaaleihin olemisen ilmentymiin. Maalausten ja installaatioiden lisäksi Maruyama tunnetaan aktiivisesta osallistumisestaan ympäristöä käsitteleviin symposiumeihin ja projekteihin, kuten BETWEEN ECO&EGO. Sokein kuvataideakatemiasta valmistunut Maruyama on tuottanut näyttelyitä mm. Itabashin ja Fukushiman taidemuseoihin.

Suomea biennaalissa edustaa iiläinen kuvataiteilija Helena Kaikkonen. Pohjoisen uuden, luonnon elementtejä ja tilataiteen mahdollisuuksia yhdistävän tekstiilitaiteen uraauurtaviin edustajiin kuuluva Kaikkonen on osallistunut mm. tuliveistosten tuottamiseen. Kaikkosen herkät teokset puhuttelevat pohjoisen voimakkaalla kielellä, jossa ei tarvita liikoja sanoja. Norjan Bergenissä opiskellut Helena Kaikkonen on yksi kolmesta taidekeskus KulttuuriKauppilan perustajajäsenestä.

Vuoden 2010 Yllätys julkistetaan biennaalin avajaisissa lauantaina 12. kesäkuuta klo 18.

Taiteilijat on valittu kutsujen kautta. Vuoden 2010 kutsujina toimivat ensimmäisen ART Ii Biennaalin taiteilija, luontotaiteen legenda sir. Alfio Bonanno, tokiolaisen Youkobo Art Spacen johtaja Tatsuhiko Murata, pohjoisen taiteilija Jussi Valtakari, Oulun taidemuseon tutkija Janne Kauppinen, taidekeskus KulttuuriKauppilan toiminnanjohtaja Leena Vuotovesi sekä paikallinen yhteisö.

ART Ii Biennaali tuottaa ekologisesti kestäviä ympäristö- ja veistotaiteen teoksia Iin kulttuuriperintöalueille. Teokset valmistetaan kymmenpäiväisen työpajan aikana 3.-12.6. yhdessä iiläisten kanssa. Biennaaliin kuuluvat kansainvälisen työpajan lisäksi ART Ii Seminaari (10.6.), mestarikurssi, yhteisötaideprojekti, kansainvälisen taiteen kurssi, E4-tien varteen sijoittuva lastenkulttuurin projekti sekä pohjoista ympäristötaiteen osaamista kokoava katalogi. Biennaalin tukijoina ovat Pohjoismainen kulttuurirahasto, Suomen kulttuurirahaston Pohjois-Pohjanmaan rahasto, Taiteen keskustoimikunta, Valto Pernun säätiö, Iilaakso Oy ja Iin kunta.

Lisätietoa www.artii.fi

30.4.2010: ART Ii MESTARIKURSSI: TAIDE YMPÄRISTÖSSÄ

Exhibition on spaces and its relation to environment

Torstaina 20.5. klo 9:30 – 16
Taidekeskus KulttuuriKauppila, Ii

Vetäjät: Maruyama Yoshiko ja Tokio, Japani

Kurssi on suunnattu ammattitaiteilijoille ja taidealan työntekijöille. Mukaan mahtuu 20 ensimmäistä ilmoittautujaa.
Ilmoittautumiset: info()kulttuurikauppila.fi

Taiteen keskustoimikunta tukee kurssia, joten se on osallistujille maksuton.

Päivän aikana pureudutaan ympäristöön taiteen sijoitus- ja näyttelypaikkana, sen mahdollisuuksiin ja lähtökohtiin. Kurssi perustuu projektiin BETWEEN ECO&EGO ja sen aikana taiteilijat luovat myös katsauksen omiin töihinsä suhteessa aiheeseen.

BETWEEN ECO&EGO Projekti (www.eco-ego.net) rakentuu ekologisen ja egoistisen ristiriitaiseen, vastakkaiseen, tunteita herättävään, (epä-)inhimilliseen ja joka tapauksessa välttämättömään suhteeseen. Se on projekti, joka alkoi vuonna 2003 Kawaguchin kaupungissa, jossa perinteinen edo-kauteen palautuva kulttuuriympäristö on muokkaantunut ensin metallitehtaiden keskukseksi ja sittemmin perinteisen teollisuuden ajautuessa alas rakentunut taloudellistumisen paineissa kerrostaloilla täytetyksi Tokion lähiökaupungiksi. Käyttämättömien tehdaspiippujen alle, kerrostalojen väleihin on rakennettu taidetta.

Taiteilijapariskunta Maruyama Yoshiko ja Tokio ovat olleet projektissa mukana sen alusta saakka ja luennoineet aiheesta, taiteesta ympäristössä, sekä Aasiassa että Euroopassa.

Maruyama Tokio (s.1956) on japanilaista uuden aallon taidetta tuottava, arvostetun Yokohaman museon taiteilijapiiriin kuuluva taiteilija. Kansainvälisesti hänen teoksiaan on nähty kiinnostavilla areenoilla kuten Teheranin nykytaiteen museossa Iranissa. Töissään Tokion taideakatemiasta valmistunut Maruyama keskittyy installaatioihin sekä uusmedia- ja performanssitaiteeseen toimien periaatteella, jota hän kutsuu kenttätyöksi kaupungissa.

Maruyama Yoshiko on japanilainen nykytaiteilija, joka pureutuu teoksissaan ihmisyyden lähteille avaten näkymiä kulttuurisiin, psykologisiin ja universaaleihin olemisen ilmentymiin. Maalausten ja installaatioiden lisäksi Maruyama tunnetaan aktiivisesta osallistumisestaan ympäristöä käsitteleviin symposiumeihin ja projekteihin, kuten BETWEEN ECO&EGO. Sokein kuvataideakatemiasta valmistunut Maruyama on tuottanut näyttelyitä mm. Itabashin ja Fukushiman taidemuseoihin.

ART Ii Biennaali tuottaa ekologisesti kestäviä ympäristö- ja veistotaiteen teoksia Iin kulttuuriperintöalueille. Lauantaina 12.6. klo 18 avattavaan biennaaliin kuuluvat kansainvälisen työpajan lisäksi ART Ii Seminaari (10.6.), mestarikurssi, yhteisötaideprojekti, kansainvälisen taiteen kurssi, E4-tien varteen sijoittuva lastenkulttuurin projekti sekä pohjoista ympäristötaiteen osaamista kokoava katalogi. Biennaalin tukijoina ovat Pohjoismainen kulttuurirahasto, Taiteen keskustoimikunta, Valto Pernun säätiö, Iilaakso Oy ja Iin kunta.

Lisätietoa 4.5. avautuvilla sivulla www.artii.fi.

1.2.2010: Suomen residenssien tapaaminen Iihin

Suomen Taiteilijaseuran ateljeesäätiö kutsuu yhdessä Taiteen keskustoimikunnan ja Taidekeskus KulttuuriKauppilan kanssa Suomen residenssit tapaamiseen pe 16.4.2010 Iissä.

Tapaamisen alussa tutustutaan Iissä Taidekeskus KulttuuriKauppilaan ja sen residenssitoiminnan malliin, iiläiseen ainutlaatuiseen yhteistyöhön elinkeinoelämän kanssa, pohjoisen ympäristö- ja veistotaiteen ART Ii Biennaaliin sekä kulttuuriperintöalue Wanhaan Haminaan. Iin vs kunnanjohtaja Markku Kehus tuo tapaamiseen kulttuurikunnan tervehdyksen. Loppupäivä kokoustetaan Oulun Lasaretissa, jossa paikallista osaamista nostetaan esiin mm. Petri Sirviön puheenvuorolla kansainvälisyydestä. Ohjelmassa on myös mm. Suomen Taiteilijaseuran uunituoreen ateljeesäätiöasiamiehen, Tuula Paalimäen puheenvuoro, sekä tietoa Taiteen keskustoimikunnan uudistuksista.

Edellinen Suomen residenssien tapaaminen järjestettiin syksyllä 2008 Koneen säätiön ylläpitämässä Saaren Kartanossa Turun seudulla.

Samassa yhteydessä on mahdollista osallistua Oulussa 15.-18.4. järjestettäville ART 360 -kuvataidepäiville, jotka ovat mukana tapaamisen yhteistyössä.

Osallistujille: ennakkoilmoittautuminen tapaamiseen ateljeesäätiön Riikka Leskiselle.

Lisätietoa:
Suomen Taiteilijaseuran ateljeesäätiö / Finnish Artists' Studio Foundation
Riikka Leskinen
suunnittelija/co-ordinator
tel. +358 (0)9 7268 0471, fax +358 (0)9 7268 0472
e-mail riikka.leskinen()ateljeesaatio.fi
www.ateljeesaatio.fi

ART 360-hanke: manageri Taija Leinonen, Oulun Taiteilijaseura –63 ry ja PROTO ry / ART360–hanke, manageri.ots(a)gmail.com, manageri(a)proto.fi, puh. 044 710 3813

27.1.2010: Skotlannin taidetoimikunnan palkintona moniottelija Iihin

Skotlannin taidetoimikunnan visuaalisen taiteen palkintona Taidekeskus KulttuuriKauppilaan Iihin on saapunut pienestä ja syrjäisestä  Isle of Mullista Lontoossa uransa tehnyt kuvataiteen moniottelija Veronica Slater (s. 1958).

Slaterin teoksia on yksityisissä ja julkisissa kokoelmissa, ja hän on haluttu osallistuja Britannian huomattaviin kiertonäyttelyihin, mukaan lukien Along the Lines of Resistance ja The Borrowed Image –näyttelyt. Slaterin tuotantoon on voinut tutustua myös kansainvälisillä kentillä, kuten Judith Anderson Galleryssä Uuden-Seelannin Aucklandissa. Hänen töitään esitellään kahdessa kokoelmateoksessa Dammed Fine Art ja Outlooks, julkaisijoina Cassell ja Routledge. Mielenkiintoisista, kuvataiteen aloja yhdistävästä toiminnasta mainittakoon Slaterin vuonna 2007 tuottama filmi, joka dokumentoi taiteilijoita kokoamassa kasaan Spent-näyttelyä Lontooseen kertoen samalla tarinaa nykytaiteen urbaanista kentästä. Viimeisimpänä yksityisnäyttelynään Slater on tuottanut asuntovaunuun sijoittuvan, teoksen ja tilan käsitteitä pyörtävän CARAVANin  Isle of Mulliin.

Veronica Slater on myös freelance-taidekouluttaja, joka on työskennellyt useilla koulutusaloilla sekä Britanniassa että kansainvälisesti mm. Yhdysvalloissa ja Australiassa. Pysyvä visuaalisten taiteiden luennoitsijan virka hänellä on ollut viimeiset 17 vuotta Lontoon kaupungin kirjallisuusinstituutissa (The City Literary Institute). Tänä aikana hän on tuottanut erittäin menestyksekkäästi, instituutin sanoja lainaten ”mullistavia” aloitteita, mukaan lukien koulutuksen ja kulttuurioppimisen mallin.

Iissä Slaterin ohjelmaan kuuluu oman työskentelyn ohella – kuinkas muutakaan – koulutus, joista merkittävimpänä mainittakoon 4.3. KulttuuriKauppilassa järjestettävä, ammattitaiteilijoille suunnattu mestarikurssi Creative Connections. Päivän aikana Slater vie pohjoisen ammattitaiteilijat kansainvälisen nykytaiteen kentälle opastaen siinä, mitä verkostoja taiteilija tarvitsee menestyäkseen, miten kansainväliset galleristit toimivat, miten saada jalka oven väliin. Mukaan kurssille pääsevät 15 ensimmäiseksi ilmoittautunutta (info@kulttuurikauppila.fi ja puh. 050 3950 313). Kurssi on osallistujille maksuton, sillä sitä tukee Taiteen keskustoimikunta. Yhteistyötä suunnitellaan myös mm. Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan sekä Oulun taiteilijaseuran ART 360 –hankkeen kuvataidepäivien kanssa. 

KulttuuriKauppila kiittää sekä Skotlannin että Suomen taiteen keskustoimikuntia näiden tuesta Slaterin vierailulle Iissä ja sitä kautta tuesta pohjoisen kuvataiteen kentän kansainvälistämiselle.

Lisätietoa: www.veronicaslater.com

3.12.2009 ART Ii Biennaalille pohjoismainen tuki

ART Ii Biennale of Northern Environmental and Sculpture Art 2010 saa Pohjoismaiselta kulttuurirahastolta 300 000 Tanskan kruunun apurahan (noin 40 000 euroa). Apuraha kuuluu suurimpiin rahaston myöntämiin tukiin.

Kansainvälisen biennaalin teosten valmistus suoritetaan kymmenpäiväisen tapahtuman aikana 3.-12.6.2010. Biennaali on avoinna yleisölle 13.6.-5.9.2010 Iissä.

ART Ii Biennaali tuottaa ekologisesti kestäviä pohjoisen ympäristö- ja veistotaiteen teoksia Iin kulttuuriperintöalueita yhdistävälle reitille, joka kulkee 1300-luvulle juurensa ulottuvasta Wanhasta Haminasta kaunista jokivartta pitkin Taidekeskus KulttuuriKauppilaan.

Biennaalia hallinnoi KulttuuriKauppila Ii ry, ja sitä tukevat myös mm. Iin kunta,  Iilaakso Oy ja Valto Pernun säätiö.

2.12.2009 Suomalainen mies on supermies

Suomalainen mies, tule kuvattavaksi pitkissä kalsareissasi ja pitkässä aluspaidassasi espanjalaisen kuvataiteilija Ignacio Chavarrin projektiin, joka uudelleen määrittelee suomalaista maskuliinisuutta.

Chavarri saapui Iihin lokakuun lopulla ja on yllättynyt suomalaisten miesten huonosta itsetunnosta. Madridissa kasvanut ja mm. Chigago School of Artsissa opiskellut Chavarri on tottunut siihen, että pohjoisen miehiä pidetään maailman miehekkäimpinä miehinä: suuria, voimakkaita, luonnonoloja kestäviä miehiä, joita ei pakkanen pysäytä. Suomalainen mies on supermies ja sen Chavarri aikoo näyttää.

Ajat ja paikat:
Pe 4.12. klo 12-15 Oulun yliopiston teknillinen tiedekunta huone KO155 – yhteistyössä Oulun tietoteekkarit ja Oulun yliopiston koneinsinöörikilta ry
La 5.12. klo 12-16 Taidekeskus KulttuuriKauppila, taiteilijan studio
Ma 7.12. klo 15-17:30 Päätalo-keskus, Taivalkoski

Lisätietoa:
Oulun yliopiston koneinsinöörikilta ry:n pj Juha Parkkari puh. 040 500 2777, juhapark@palkki.oulu.fi
Päätalo-instituutin kulttuurituottaja Virve Seiteri puh. 040 5232 993, virve.seiteri@taivalkoski.fi

2.12.2009 Finlandia-palkinto Antti Hyrylle

Iin Kuivaniemellä syntyneelle ja osan vuodesta asuvalle kirjailija Antti Hyrylle on myönnetty vuoden 2009 Finlandia-kirjallisuuspalkinto teoksesta Uuni. Palkintosumma on 30 000 euroa. Voittajan on valinnut kuudesta ehdokkaasta kulttuurineuvos Tuula Arkio. Iin kunta onnittelee Hyryä!

20.11.2009 Pohjoismainen ministerineuvosto kutsunut KulttuuriKauppilan profiloimaan

Taidekeskus KulttuuriKauppila on kutsuttu yhtenä Suomen edustajista Berliinissä 23.-24.11.2009 järjestettävään Pohjoismaisen ministerineuvoston Kulttuurifoorumiin, jonka tavoitteena on profiloida pohjoismaista kulttuurikenttää.

Pohjoismainen kulttuuripiste kirjoittaa:
”Foorumi on osa keskustelua Pohjoismaiden roolista globaalissa maailmassa sekä kulttuurin ja taiteen tärkeydestä identiteettiä luovina tekijöinä kansainvälisessä yhteistyössä ja vaihdossa. Pohjoismailla on omat kansalliset suunnitelmat imagon ja identiteetin rakentamista koskien. Kansallisten toimien rinnalla myös pohjoismaisella tasolla tehdään työtä pohjoismaisen kulttuurin ja taiteen profiloimiseksi ja Pohjoismaiden esittelemiseksi monipuolisen, innovatiivisen ja luovan kulttuurielämän alueena.

Kulttuuri ja taide ovat monessa mukana aina yksittäisestä taiteilijasta kulttuuripolitiikan parissa työtä tekevään poliitikkoon. Berliinissä järjestettävä kulttuurifoorumi kokoaa edustajia koko kulttuurikentän laajuudelta, ja kaikilla on oma tehtävänsä pohjoismaisen kulttuurin profiloimisessa, esittelemisessä, edistämisessä, brändäämisessä, kilpailuttamisessa, esille tuomisessa ja viennissä sekä taiteen ja kulttuurin vaikutusten mittaamisessa. Yhteistyö vaatii vuorovaikutusta. Sen vuoksi foorumissa keskitytään ensisijaisesti keskusteluun sekä ajatusten- ja kokemustenvaihtoon siitä, miten Pohjoismaat voivat toimia yhdessä.”

Kulttuurifoorumi järjestetään Pohjoismaiden yhteisessä lähetystörakennuksessa Berliinissä Pohjoismaiden ministerineuvoston toimeksiannosta ja yhteistyössä Göteborgissa sijaitsevan Rösshka-museon ja Berliinin Pohjoismaiden suurlähetystöjen kanssa.

KulttuuriKauppilan tavoitteena foorumissa on nostaa esiin nimenomaan pohjoista taidekenttää.

20.11.2009 Missä minä lopun, alat sinä – tai supermies kalsareissaan

Kehon rajoja tutkiva espanjalainen kuvataiteilija Ignacio Chavarri on saapunut Madridin kuumasta ihmisvirrasta Iin hiljaisuuteen. Chavarri, joka ilmaisee ajatuksiaan installaatioina, valokuvina ja piirustuksina, uskoo läheisyyden edellyttävän etäisyyden analysointia: Oli kyseessä sitten ihmisten välinen, itsen ja ulkopuolisen maailman tai sydämen ja aivotoiminnan välinen yhteys, voi läheisyyden saavuttaa vain hyväksymällä sen osien rajallisuus.

Yksinäiseltä vaikuttava tematiikka kääntyy Chavarrin käsissä hauskaksi peliksi, joka leikillisyydessään haastaa suomalaisen, vakavaan ja helposti synkkäänkin taiteeseen tottuneen katsojan irrottautumaan sovinnaisesta tulkitsemisen tavastaan. Todellakin, tuossahan on supermies tiukoissa pitkissä kalsareissaan tippumassa supisuomalaisen omakotitalon katolta! Chavarri kertookin pitävänsä piilosilla-leikistä, jossa jokainen saa etsiä itselleen mieleisensä paikan osana yhteistä hauskanpitoa.

Ignacio Chavarrin herskyvä Dog god – playing with recent memory -yksityisnäyttely Taidekeskus KulttuuriKauppilassa 28.11.-13.12.2009.
Lauantaina ja sunnuntaina 28.-29.11. klo 12-16 Chavarri on tavattavissa vierasateljeessaan, joka on viikonlopun ajan avoinna yleisölle.

Chavarrin teoksia on esillä myös Taivalkosken Päätalo-keskuksessa ajalla 8.12.2009-4.1.2010.

12.10.2009 Kansainvälistä kulttuuriyhteistyötä Etelä-Koreassa

Taidekeskus KulttuuriKauppila osallistuu Soulissa, Etelä-Koreassa järjestettävän maailmanlaajuisen taiteilijaresidenssien ja taidekeskusten verkoston Res Artisin konferenssiin 28.10.-1.11.2009 Gyeonggi Museum of Modern Art:ssa.

Teemalla ”21st Century Art Residency & New Institutional Collaborations” kulkevan konferenssin puhujiin kuuluvat mm. Massachusetts Institute of Technologyn kuvataiteen ohjelman johtaja Ute Meta Bauer, USA; Palais de Tokyon johtaja Ange Leccia, Ranska; Long March –projektin johtaja Lu Jie, Kiina sekä Rijksakademien johtaja Janwillem Schrofer, Alankomaat.

KulttuuriKauppilan tavoitteena on konferenssin myötä neuvotella uusien partneritoimintojen aloittamisesta, järjestää pohjoissuomalaisille taiteilijoille mahdollisuuksia toimia kansainvälisellä kentällä eli tuottaa mahdollisuuksia kulttuurivientiin, vaihto-ohjelmiin osallistumiseen ja muuhun partneritoimintaan, tiedottaa suomalaisista taidejärjestelmistä ja kulttuuripolitiikasta sekä tietysti – tuoda Suomeen alan uusinta tietoa ja osaamista.

Taiteen keskustoimikunta tukee KulttuuriKauppilan osallistumista konferenssiin ja mahdollistaa täten edellä mainitun kansainvälisen yhteistyön.

7.8.2009 Irlantilaista videotaidetta Oulun taidemuseossa - yhteistyössä Taidekeskus KulttuuriKauppila

Irlantilainen kuvataiteilija Coilin Rush (s. 1976) edustaa mediataiteen pohjoisessa tuntemattomampaa osa-aluetta, digitaalista taidetta. Tämä digitaalisen taiteen maisteri Irlannin kansallisesta taiteen ja designin yliopistosta (National College of Art and Design in Ireland) on alkujaan maalaukseen ja valokuvaukseen kouluttautunut nuori mies. Rushin tausta perinteisemmän kuvataiteen edustajana näkyy hänen videoteostensa hiljaisessa anarkiassa, joka repii taideteokseen sisällytetyn sanoman irti kuvallisesta ilmaisusta kohti semantiikkaa ja sen tässä tapauksessa näennäistä logiikkaa. Rush onkin erityisesti kiinnostunut uusmediasta ja videodokumenteista totuuden ja fiktion eri muotojen tuottamisen välineenä. Näin digitaalisessa taiteessa yleinen lähtökohta hajottaa jotain osiinsa ja rakentaa noista osista uusi kokonaisuus sekoittuu Rushin käsissä kuvan ja tekstin humoristiseksi synteesiksi. Apestoryssa Rush myös heijastaa sekä läntistä kulttuuriympäristöä että sen vallanjakoa dokumentin eri ilmaisukeinoille.

Coilin Rushin teoksia on aikaisemmin ollut nähtävillä Irlannin ohella mm. Baltimoressa ja Pekingissä. Suomessa Rushin teoksia on nyt esillä ensimmäistä kertaa. Hän on vierailujaksolla iiläisen Taidekeskus KulttuuriKauppilan taiteilijaresidenssissä syyskuun puoleenväliin saakka.

Coilin Rush on tavattavissa taidemuseolla myös Oulun taiteidenyön yhteydessä to 20.8. klo 20-22.

3.8.2009: Koiviston pitkään odotettu yksityisnäyttely

Taidekeskus KulttuuriKauppilan perustajan, kuvataiteilija Sanna Koiviston pitkään odotettu yksityisnäyttely Pyhyys ja hauraus – Sacred and fragile avataan torstaina 6.8. klo 18 ateljeetalossa. Lehdistötilaisuus näyttelystä klo 14.

Koivisto on tunnettu useista julkisista monumenteistaan, mukaan lukien Oulun kaupungin 400-vuotisjuhlateos Ajan kulku.

Uudenlaista Koivistoa esittelevät maalaukset ovat sekatekniikkateoksia, jotka pysähtyvät tarkastelemaan ihmistä ajassa, omassa vaikutuspiirissään. Niiden keskiössä kaikkeuden ykseys ja kaiken yhteys tiivistyy ihmisen olemassaoloon sekä pienenä että tärkeänä osana maailmankaikkeutta, jossa luonto toistaa elämää samankaltaisuuksien kautta – kuvioissa, jotka toistuvat esimerkiksi kallion ja meren pinnalla, kalan ruodoissa ja lehtiruoteissa. Koiviston huoli luonnon pahoinvoinnista tiivistyy teosten tematiikassa, jossa kamaluus samaistuu kauneuteen.

Sanna Koiviston sanoin: - Elämä täällä on suuri mysteeri, joka herättää yhä vain uusia kuvallisia kysymyksiä.

Näyttely avoinna 7.-30.8. ti-su klo 12-17. Tervetuloa!

15.6.2009: Taidekeskus KulttuuriKauppilan kesänäyttely avataan!

Kuvanveistäjäpariskunta Tapani Kokko ja Virpi Kanto valloittavat yhdessä kuvataiteilija Anni Rapinojan kanssa Taidekeskus KulttuuriKauppilan kesän. Suuria ulkoveistoksia, reliefejä, maalauksia, installaatioita ja mediataidetta sisältävä näyttelykokonaisuus levittäytyy 18.6.-1.8. KulttuuriKauppilan ateljeetaloon, vanhaan kouluun, pihapiiriin, jokivarteen ja uutena avattavaan, maalaisidylliä henkivään näyttelytila Lantalaan.

Kesänäyttely juurruttaa sinut taiteen paikkoihin. Avaamaan katseen luonnon ihmeille, ihmisyyden ihmeille. Ovatko sinun juuresi Anni Rapinojan voikukkien elämää ylläpitävä ravinnonlähde, Virpi Kannon materiaalien ikuinen, kaikenkestävä voima vai Tapani Kokon pienten poikien paljas ihminen?

Avajaisissa ke 17.6. klo 18 mukana on itävaltalaisen kuvataiteilija Gerlinde Miesenböckin Kalevala-performanssi, jota pääsee seuraamaan myöhemminkin internetissä osoitteessa www.paikallis.tv. Mukana on myös residenssin kesän taiteilijavieraaksi saapuva irlantilainen digitaalisen taiteen osaaja, kuvataiteilija Coilin Rush.

Kuvanveistäjä Tapani Kokosta (s.1969) kertoo paljon se, että hän haki kuvataideakatemiaan tuomalla sinne sen historian suurimmat näytetyöt. Tämän räväköitäkin, keskustelua herättäneitä poikia peniksineen valmistaneen taitelijan oppi-isiä ovat kotiseudun Pudasjärven taiteilija, yhteiskunnallinen vaikuttaja Kari Tykkyläinen ja akatemian kautta professori Kain Tapper. Miesten opit yhdistettynä omaperäiseen, rehevään ihmistulkintaan paljastavat kaiken hulvattomuuden rinnalta herkän pienen lapsen. Veistostensa materiaalina Kokko pitäytyy ennen kaikkea puussa. Tänä kesänä Kokon teoksia voi ihailla KulttuuriKauppilan lisäksi Mäntän kuvataideviikoilla ja Retretin kesässä. 

Oululaislähtöinen kuvanveistäjä Virpi Kanto (s.1959) asuu Orimattilassa yhdessä miehensä, taiteilija Tapani Kokon kanssa. Kuvanveistäjäpariskunnan juuret ovat pohjoispohjanmaalla, sillä Tapanikin on kotoisin Iin läheltä, Pudasjärveltä. Tämän Kankaanpään taidekoulun ja Oriveden opiston kasvatin usein ihmisyyttä käsittelevissä teoksissa nousevat esiin olemassaolon perustukset aina äidinrakkaudesta pyhyyteen, vihaan ja ilonkokemukseen. Näiden usein erittäinkin kokemusperäisten teosten materiaalina on betoni, josta taiteilija luo niin veistoksia kuin reliefejäkin. Yhdistämällä materiaaleja kuten kangasta ja lasia betoniin taiteilija on jatkuvalla löytöretkellä, jossa merkittävintä ei siinäkään ole pelkkä kohde, vaan se itse matka.

Alunperin luonnontieteilijän koulutuksen saanut Anni Rapinoja on vuonna 1949 syntynyt hailuotolainen kuvataiteilija, joka tunnetaan herkistä luonnontaideteoksistaan. Materiaaleja kuten pajunkissoja, varpuja ja suovillaa menestystä niittäneissä teoksissaan käyttäneen taiteilijan teoksia on esitelty näyttelyissä aina New Yorkin MoMA P.S.1.:ssä asti. Valtion 5-vuotisella apurahalla toimiva Rapinoja on tuonut näyttelyyn videomaalauksensa, joka vaatimalla pysähtymään esittää katsojalleen ei vain taidetta, vaan myös taiteilijan nöyrän suhtautumisen luontoon. Rapinojan valloittavia teoksia on tänä kesänä esillä myös Salon taidemuseossa ja Mäntän kuvataideviikoilla.

Kesän vieraiden lisäksi kotitaiteilijoiden Sanna Koiviston, Helena Kaikkosen ja Antti Ylösen teoksia on KulttuuriKauppilassa aina esillä. Studioissa voi piipahtaa katsahtamassa taiteilijaa, pihapiirissä on ympäristötaideteoksia ja vanhassa koulussa keramiikkamyymäläkin. Iistä löytyy myös 1300-luvulle juurensa ulottava kulttuuriperintöalue Wanha Hamina, jonka pieniä kujia kävellessä voi ihailla ympäristötaidetta ja pysähtyä kahville muoseokahvilaan.

Näyttely on avoinna 18.6.-1.8. ti-su klo 12-17, juhannuksena suljettu. Näyttelyä tukevat Taiteen keskustoimikunta, Valto Pernun säätiö, Oulun läänin taidetoimikunta, Iilaakso Oy ja Iin kunta. Näyttelyassistenttimme Elina Viinamäki ja Juho Veijola opastavat kävijöitä taiteen maailmaan. Tervetuloa mukaamme!

Lehdistötilaisuus kesänäyttelystä ke 17.6. klo 14.

20.5.2009: Kaikkonen KulttuuriKauppilan kesässä

Kuvataiteilija Helena Kaikkosen taidenäyttely Kerran – Once jatkaa Taidekeskus KulttuuriKauppilan kesän 2009 tarjontaa. Näyttely avataan ti 26.5. klo 18. Kaikkonen on pohjoisen uuden, luonnon elementtejä ja tilataiteen mahdollisuuksia yhdistävän tekstiilitaiteen uraauurtavia edustajia.

Kerran –näyttelyn teokset pohjautuvat taiteilijan Australian Hill Endin -taidekeskuksessa talvella 2009 viettämään residenssijaksoon. Teosten aiheet ja materiaalit kumpuavat kesäisen vuoristokylän luonnosta ja elämänmenosta. Luonto on voimakkaasti läsnä näissä teoksissa -  kuten taiteilijan aikaisemmissakin tuotannoissa. Ne ovat valmistuneet vasta taiteilijan saavuttua Suomeen ja näin niihin on tullut heijastuksia myös elämästä täällä.

Helena Kaikkonen kertoo: ”Auringon paahde, ihmisten leppoisa hyväntuulisuus ja ilo, metsän tuoksut. Päivien rytmi kävelyretkineen ja rauhallisine työskentelyineen. Kohtaamiset eläinten ja kasvien kanssa. Hiljaisuus, joka täyttyi äänistä ja kokemus, kun itse on hiljaa, tulee osaksi kaikkea ja eläimet tulevat lähelle. Ikään kuin muutuin näkymättömäksi. Unohduin itseltänikin.”

Vuoristokylän luonnon materiaalit, kuten eukalyptus-puun lehdet ja kukkien terälehdet sekä värit, kuten punainen maa, ovat mukana näyttelyn teoksissa, jotka tuovat Iihin tuulahduksen eteläisen pallonpuoliskon huolettomasta kesästä.

Taiteilija-aloitteellisen taidekeskuksen perustajajäsenen ja nykyisen puheenjohtajan Helena Kaikkosen vierailu Australiassa oli osa Hill Endin –taidekeskuksen ja KulttuuriKauppilan yhteistyöohjelmaa, jonka aikana australialainen taiteilija Ian Marr vieraili Iissä ja Kaikkonen Hill Endissä. Yhteistyöstä valmistuu taiteilijoiden yhteinen sähköinen online-näyttely. Kaikkosen residenssijaksoa on tukenut Taiteen keskustoimikunta.

Näyttely on avoinna 27.5.-14.6.2009 ti-su klo 12-17. Sunnuntaina 31.5. taiteilija on tavattavissa KulttuuriKauppilassa.
Lehdistö toivotetaan tervetulleeksi tapaamaan taiteilija ti 26.5. klo 14 KulttuuriKauppilaan, Kauppilantie 15, Ii.

Kesäkausi 2009

Taidekeskus KulttuuriKauppilan kesäkausi avataan la 2.5. klo 15. Elokuun loppuun saakka ulottuvan kesäkauden aikana taidekeskus on avoinna ti-su klo 12-17 juhannusta lukuun ottamatta.

Kesäkausi tarjoaa yleisölle neljä taidenäyttelyä, joista ensimmäisenä on lauantaina avattava amerikkalaisen kuvanveistäjä Alison Luoman näyttely Koti – Home ajalla 3.-24.5.2009. Näyttelyssään Luoma yhdistää keraamisia hirsitaloja piirustuksiin, joissa suomalais-kansalliset kuviot nousevat esiin ympäristön yhtenäisestä rakennusperinteestä ja luonnon muodoista. Omien kaukaisten sukulaistensa muuttoa Suomesta Amerikkaan tutkiva Luoma pohtii näyttelyssään kodin merkitystä yksilölle ja siten mahdollisuutta kuljettaa kotia mukanaan. Kesäkuussa talot ja piirustukset matkaavat Luoman mukana Yhdysvaltoihin.

Alison Luoma (s.1978) toimii Kansasin yliopistossa kuvanveiston apulaisprofessorina. Iihin hän saapui maaliskuun alussa kansainvälisen taiteilijahaun kautta. Haussa KulttuuriKauppilaan valittiin kolme taiteilijaa yhteensä 74:stä hakemuksesta. Luoman jälkeen residenssijaksolle saapuu kesäkuun lopussa irlantilainen digitaalisen kuvataiteen osaaja, taiteilija Coilin Rush.

Tekstiilitaiteilija Helena Kaikkosen taidenäyttely Kerran – Once järjestetään 27.5.-14.6.2009. Viisikymmenvuotisjuhlanäyttelynä Kerran – Once tarjoaa näkymiä taiteilijan kevättalvella Australiassa viettämästä työskentelyjaksosta sekä näkymiä usealla apurahalla palkitun taiteilijan uusimmista installaatioista.

Kesäkauden huipentumana avataan ennen juhannusta kolmen kotimaisen taiteilijan kutsunäyttely: hailuotolainen, maailmalla menestystä saavuttanut Anni Rapinoja sekä orimattilalaiset kuvataiteilijat, EMMA:n näyttelyistä tutut Tapani Kokko ja Virpi Kanto valloittavat taidekeskuksen näyttelyllään 18.6.-1.8. Suuria ulkoveistoksia, reliefejä, maalauksia, installaatioita ja mediataidetta sisältävä näyttelykokonaisuus levittäytyy KulttuuriKauppilan ateljeetaloon, vanhaan koulurakennukseen, pihapiiriin, jokivarteen ja uutena avattavaan, maalaisidylliä henkivään näyttelytilaan.

Kuvataiteilija Sanna Koiviston pitkään odotettu yksityisnäyttely saattaa taidekeskuksen kesäkauden päätökseensä. Näyttelyssä Pyhyys ja hauraus – Sacred and fragile Koivisto yllättää vahvoilla, uusilla maalauksillaan, jotka ottavat kantaa luonnon hyvinvointiin. Näyttely järjestetään ajalla 7.-30.8.

Taidekeskus KulttuuriKauppila toivottaa teidät tervetulleeksi taiteen kesään!

4.3.2009 Amerikkalaista nuoren polven kuvanveistoa

Yhdysvaltalainen kuvanveistäjä Alison Luoma on taidekeskus KulttuuriKauppilan kevään vieras. Nimensä mukaisesti Luoman sukujuuret ulottuvat Suomeen, ja vierailun aikana Luoma työstääkin teemana itselleen tuntematonta suomalaisuutta: mitä on olla suomalainen. Perinteisiin tarinoihin kuten Kalevalaan perehtyvä Luoma tulee myös etsimään nyky-Suomen urbaaneja tarinoita. Taiteilija siis tutkii meitä. Näkökulmana on amerikkalaisuus ja näiden kahden eletyn kulttuurin elävät tarinat.

Kuvanveiston ja piirustuksen apulaisprofessorina Kansasin yliopistossa toimivan nuoren naisen erikoisinta osaamista ovat posliiniveistokset. Niiden lähtökohtana on objektimaisuus ja mikä hauskinta – interaktiivisuus, eli teos saa lopullisen muotonsa aina vasta yhteydessä katsojaansa. Herkät posliiniveistokset, joissa on usein nukkemaista inhimillisyyttä, onkin yhdistetty kevyisiin, kangasmaisiin materiaaleihin, joten niitä voi puristella, rutistaa tai vaikkapa helliä kuten nukkea konsanaan.

Alison Luoma saapuu Iihin 5.3.2009. ja viipyy kesäkuun loppuun. Alkukesästä taidekeskus KulttuuriKauppilassa avataan Luoman yksityisnäyttely.

Taidekeskus KulttuuriKauppilan kesäkausi avataan toukokuussa. Luvassa on Luoman lisäksi tekstiilitaiteilija Helena Kaikkosen ja kuvataiteilija Sanna Koiviston yksityisnäyttelyt sekä tietysti odotettu, juhannukseksi avattava kolmen kotimaisen vieraan kutsunäyttely, jonka myötä käyttöön vihitään uutena näyttelytilana vanhaa romantiikkaa henkivä lato.

Tervetuloa mukaamme!

02/2009 KulttuuriKauppila laajentaa av-tuotantoihin

Taidekeskus KulttuuriKauppilan tiloihin on muuttanut helmikuun alusta iiläinen av-tuotantoyhtiö Krunni Tuotanto Oy. Tv-tuotantoihin ja niihin liittyviin tuotantopalveluihin, kuten ohjaamiseen, kuvaamiseen ja leikkaamiseen erikoistunut yhtiö tuo kuvataiteisiin keskittyneen taidekeskuksen toimintaan uutta monialaisuutta. Yhteistyön tavoitteena on kehittää Iin luovien alojen yritysten yhteistoimintaa.

Parhaillaan Teema-kanavalla pyörivän Postikortteja Suomesta –ohjelmasarjan tuottaneen Krunni Tuotanto Oy:n toiminnasta vastaavat  tuottaja-ohjaaja-leikkaaja Janne Nyyssönen ja kuvaaja Antti Leinonen. Yhtiö vastaa myös internetissä toimivasta paikallistelevisiosta Paikallis.Tv. KulttuuriKauppilan kansainväliset taiteilijavieraat tarjoavatkin yhtiölle mielenkiintoisen mahdollisuuden sekä tuotantojen sisällölliseen kehittämiseen että osaamisen ja tieto-taidon vaihtoon etenkin vierailevien mediataiteilijoiden kanssa.

Yhteistyön myötä KulttuuriKauppila pyrkii vahvistamaan rakenteitaan luovien alojen toimintaympäristön kehittäjänä.

Lisätietoa:
Janne Nyyssönen / Krunni Tuotanto Oy
puh. 040 7579 796
e-mail: janne()krunni.fi

Leena Vuotovesi / Taidekeskus KulttuuriKauppila
puh. 050 3950 313
e-mail: leena.vuotovesi()kulttuurikauppila.fi

Linkkejä:
www.krunni.fi
www.paikallis.tv
www.kulttuurikauppila.fi

01/2009 Australia-Ii / taiteilijavaihto

KulttuuriKauppila aloittaa pohjois-suomalaisten taiteilijoiden lähettämisen maailmalle laajentaen näin residenssitoimintaansa monisuuntaiseksi kansainvälisen taiteen ohjelmaksi.

Australialainen Hill Endin taidekeskus ja iiläinen KulttuuriKauppila aloittavat yhteistyön taiteilijaresidenssien vaihto-ohjelmalla. Tekstiilitaiteilija Helena Kaikkonen viettää Hill Endissä helmi-maaliskuun 2009 ja kuvataiteilija, kaivertaja Ian Marr jatkaa aloittamaansa jaksoa Iissä tammi-helmikuun 2009. Samanaikaisesta vaihdosta, jonka aikana toteutetaan taiteilijoiden välinen, Taiteen keskustoimikunnan tukema vuorovaikutusprojekti, julkaistaan keväällä online-taidenäyttely eli e-exhibition.

Hill Endin taidekeskus on sydneyläisten taiteilijoiden 1950-luvulla perustama organisaatio, jossa ovat vaikuttaneet nimekkäät taiteilijat aina Donald Friendistä Wendy Sharpeen. Pieni Hill Endin kylä oli noussut maineeseen kultakaivoksensa perustamisen myötä, ja tyhjeni kaivoksen lopettaessa toimintansa, kunnes taiteilijat herättivät paikan henkiin. Hill Endillä ja KulttuuriKauppilalla on näin samankaltainen tausta taiteilija-aloitteellisena, pienen kunnan kansainvälisen taiteen keskuksena. Ian Marr kirjoittaa: Näillä kahdella sisarusyhteisöllä on yllättävän paljon yhteistä paikkoina, joissa taiteilijan työn todellinen tuli syttyy. Molemmat paikat ovat alueellisia, suhteellisen syrjäisiä omissa maissaan, mutta ovat luoneet vahvat siteet toisiinsa ja samaiseen luovaan, taiteelliseen yritteliäisyyteen maailmassa.”

Juuri näyttöapurahalla palkitun Helena Kaikkosen vierailua Australiassa tukee Taiteen keskustoimikunta. Kaikkonen kirjoittaa: ”Työskentelen Hill Endissä muistiinpanojen omaisesti aistien ympäristön ja luonnon tunnelmia. Työstän piirroksia, akvarelleja ja luonnon tarjoamia materiaaleja. Pidän työskentelystäni myös kirjallista päiväkirjaa, jotka liittyvät teoksiin.” Nämä tekstit ovat osa kehitettävää e-exhibition –mallia.

Tällä toisella vierailujaksollaan Marr tutkii suomalaisen talven jäätynyttä maisemaa maalaten öljyllä, kaivertaen norjalaista liuskekiveä ja työskennellen klassisten pronssikirjainten pohjalta. Torstaina 12.2. Marr pitää alueen ammattitaiteilijoille mestarikurssin kiven työstöstä taiteessa ja luennoi maisema-arkkitehtuurista. Hän osallistuu myös opetusministeriön tukemaan, Iissä kehitettävään kansainvälisen taiteen opetuksen kokeilutoimintaan.

Kaksi pientä taidekeskusta maapallon toisella puolella ovat löytäneet toisensa.

01/2009 Ympäristötaiteen Ii

Iin kulttuuriperintöalueille Wanhaan Haminaan ja Taidekeskus KulttuuriKauppilaan valmistetaan ympärivuotista kulttuurimaisemareittiä, jonka varrelle kauniille jokimaisemalle sijoittuvat ART Ii Biennaalissa tuotettavat ympäristö- ja veistotaiteen pohjoismaiset taideteokset. Teokset ovat ekologisesti kestäviä, luonnonmateriaaleihin pohjautuvia sekä paikkasidonnaisia, eli ne kertovat osaltaan tarinaa Iistä paikkana, menneisyydestä nykyisyyteen kulkevana ketjuna, elämäntapana, kulttuurina. Ensimmäiset reitin teokset valmistuivat kesällä 2008 ja jatkoa on luvassa kesän 2010 biennaalissa.

Biennaalin pääteoksen Seven Steps for Ii valmisti maailmankuulu luontotaiteen (Art Nature –liike) perustaja, sisilialaislähtöinen sir. Alfio Bonanno, joka vieraili Suomessa ensimmäistä kertaa. Bonannon teoksen inspiraationa toimi edesmenneen iiläisen taiteilija Valto Pernun valokuva tervahaudasta sekä iiläisen jähti-laivan rakenne. Teoksen päälle sijoitetuille suurille kiville voi matkalainenkin levähtää ja vaikkapa paistaa makkarat siinä olevalla nuotiopaikalla. Kymmeniä kuormallisia maa-ainesta, soraa, suuria kiviä, neljäkymmentä mäntyä ja yhden perunamaan vaatinut teos nousee komeana heti Wanhan Haminan alussa toivottaen vieraat tervetulleeksi historiansa 1300-luvulle ulottuvalle perinnealueelle. Wanhasta Haminasta löytyy myös venäläisen maataiteilija Vladimir Zorinin valmistama teos Tuulen koti. Vanhalle markkinapaikalle sijoitettu, puusta valmistettu teos kohoaa viiden metrin korkeuteen ja tuo paikalle menneisyyden kaikuja, joita tuuli kuljettaa mukanaan.

Taidekeskus KulttuuriKauppilan ympäristöön on sijoitettuna kolme teosta, joista ensimmäinen tulee vastaan jo vanhan koulurakennuksen vieressä: Neljä osittain maahan kaivettua, osittain ulkonevaa betonirakennelmaa kantavat nimeä The Village. Ympäristön vaalein värein maalatut teokset keräävät sisälleen vuodenaikojen muutoksen merkkejä – lehtiä, pisaroita, lunta. Teoksen on valmistanut urbaaniin ympäristötaiteeseen suuntautunut islantilainen kuvataiteilija Eyglo Hardardottir. Joen puolella vierailijaa tervehtii siuntiolaisen ympäristötaiteilija Jenni Tieahon tamma, joka kantaa teoksena nimeä Unen silta – tai Liekki, kuten naapurin pojat hevosen nimesivät. Pajuista valmistettu luonnollisen kokoinen hevonen on lasten ehdoton suosikki. Jokea vasten kaartuu myös abstraktimpi teos Maasta taivaaseen, jonka iiläiset nuoret valmistivat Bonannon ohjauksessa.

ART Ii Biennaali 2010:n teoksia odotellessa vierailija voikin sitten piipahtaa Taidekeskus KulttuuriKauppilaan. Ateljeetalosta löytyvät kotitaiteilijoiden Sanna Koiviston, Helena Kaikkosen ja Antti Ylösen studiot ja viereisestä vanhasta koulurakennuksesta residenssi, jossa työskentelee aina kansainvälinen taiteilijavieras. Kesälle 2009 on luvassa näyttelyiden ketju: Kaikkosen juhlanäyttely, yhdysvaltalaisen Alison Luoman näyttely, suuri kesänäyttely sekä Sanna Koiviston näyttely. Kesän aukiolot ovat ti-su klo 12-18. Suuremmille joukoille kannattaa tilata etukäteen opaskierros. Lisätietoa www.kulttuurikauppila.fi.

Tervetuloa Iihin!

17.12.2008 MERIKOSKEN VOIMALAITOKSEN RAKENTAJIEN JA RAKENTAMISEN
MUISTOMERKKI PALJASTETTIIN OULUSSA

Muistomerkkihankkeen tausta

 

Oulun Energian Merikosken vesivoimalaitoksen rakentamisesta ja käyttöönotosta on tänä vuonna tullut kuluneeksi kuusikymmentä vuotta.  Hankkeen suunnittelu käynnistyi jo 1910 -luvun lopulla ja jatkui 1930-luvulle, jonka lopulla kaupunki sai luvan voimalaitoksen rakentamiseen Merikoskeen. Itse rakennustyö käynnistyi välirauhan aikaan vuonna 1940 ja jatkui keskeytymättä jatkosodan ja Lapin sodan vuosina 1941 – 45. Sähköntuotannon Merikosken voimalaitos aloitti toukokuussa 1948. 

 

Osoittaakseen tunnustusta ja arvonantoa Merikosken voimalaitoksen rakentamiseen keskeisesti vaikuttaneiden henkilöiden työlle ja itse rakennustyöhön osallistuneille Oulun energialautakunta teki kuluvan vuoden keväällä päätöksen muistomerkin teettämisestä heidän kunniakseen ja rakennustyön muistoksi.  Työ päätettiin tilata iiläiseltä kuvanveistäjä Sanna Koivistolta, ja sijoituspaikaksi päätettiin Merikosken voimalaitoksen läheisyydessä oleva Tervaporvarin puistikko.

Kuvanveistäjä Sanna Koiviston veistämä Virran voima –muistomerkki paljastettiin keskiviikkona 17.12. Samassa yhteydessä Oulun Energia luovutti teoksen Oulun Taidemuseolle.  

 

Muistomerkki koostuu kolmesta muurin osasta, joiden pintarakenne mukailee lähellä olevan patoseinämän rakennetta (mitat ovat kullakin osiolla 300cm x 175cm-245cm), sekä muuriseinämiin kiinnitetyistä yhdeksästä pronssireliefistä. Muistomerkin läheisyyteen on pystytetty myös alkuperäinen, Merikosken voimalaitosta vuodet 1948 – 2007 palvellut turbiinipyörä.

 

Taiteilija Sanna Koivisto luonnehtii teostaan seuraavasti:

 

”Vasemmanpuoleisen muurin pronssireliefit kertovat Oulujoen historiasta ennen voimalaitosrakentamista. Suurimpaan reliefiin olen halunnut pysäyttää kuohuvan virran. Pienemmissä osissa kuvaan joen hyödyntämistä kalastuksen, tukinuiton ja tervankuljetuksen muodossa.

 

Keskimmäisessä muurissa olevien pronssireliefien sisällöt liittyvät voimalaitoksen historiaan: Ensimmäiseen ollen ottanut laitoksen rakennustoimikunnan työskentelyyn keskeisesti vaikuttaneiden Yrjö Hervan, Otto Karhin, E. Alpo Aution, Viljo Lehdon ja Eino J. Leinon kasvokuvat ja signeeraukset. Toisessa reliefissä on rakennustyövaiheen näkymä lisättynä sähköntuotantoesineistö- ja luontostruktuurisommitelmaan. Kolmannessa reliefissä olen halunnut tuoda esille ihmisen työn ja sen suorittamisen suuren haasteen edessä.

Seuraavassa reliefissä on Merikosken voimalaitoksen päärakennuksen siluetti, ja viimeiseen reliefiin olen ottanut näkymän yläkanavasta, kun vesi päästetään virtaamaan patosillan alta kohti turbiineja.

 

Kolmas muuri on tulevaisuusosio: Tulevaisuus on avoin. Olkaamme optimisteja ja toivokaamme että se olisi nousujohteinen, kuten muurin nouseva linja, joka päättyy ”tulevaisuuden oven” puolikkaaseen.”

 

Lisätiedot      Toimitusjohtaja Tapani Kurkela, puh. 044-7033110
                     
Kuvanveistäjä Sanna Koivisto, puh. 040-5530088

19.11.2008 KANSAINVÄLINEN TAIDE /

Taidetta kaamokseen! Art to Dark!

Taidekeskus KulttuuriKauppila tuo Taidetta kaamokseen! Art to Dark!  –tapahtumalla, jonka aloittaa ti 25.11. klo 18 avattava serbialaisen nykytaiteen näyttely.

FACING FINLAND

Facing Finland –näyttelyssä serbialainen diSTRUKTURA eli kuvataiteilijat Milan Bosnic (s. 1969) ja Milica Milicevic (s.1979) esittelevät piirustuksiaan, maalauksiaan ja valokuviaan. Belgradin kuvataideakatemian kasvatit työstävät perinteisen kuvataiteen ohella taidetta uusmedian keinoin. Eurooppalaisella taiteen kentällä hyvinkin tunnettu diSTRUKTURA on myös toimittanut teoksen serbialaisesta nykytaiteesta 2000-luvulla - syyskuussa 2008 julkaistu SerbiArt -teos on ensimmäinen laatuaan.

DiSTRUKTURA käsittelee usein teoksissaan valtaa, sekä toisaalta intiimin tilan rakentumista henkilökohtaisen ja taiteellisen kokemuksen kautta. Juuri meneillään oleva Face to Face –projekti tutkiikin julkisen ja yksityisen tilan suhdetta toisiinsa, niiden vallan symboliikkaa ja heijastumista yksilötasolla. Toinen projekti, jota taiteilijat työstävät tällä hetkellä pureutuu serbialaisten, sodanjälkeisten sosiaalisten ja poliittisten tilojen ymmärtämiseen henkilökohtaisella tasolla. We are living in a beautiful world –nimeä kantava projekti kertookin nimensä mukaisesti suunnasta kohti epävarmaa mutta yhteistä tulevaisuutta.

Lehdistötilaisuus taidenäyttelystä ti 25.11. klo 14, KulttuuriKauppila.

KANSAINVÄLISEN TAITEEN KOULUTUS

Ammattitaiteilijoille ja taiteen opettajille suunnattu kansainvälisen taiteen luentopäivä, vetäjänä diSTRUKTURA järjestetään to 27.11. klo 9-15 KulttuuriKauppilassa. Päivän aikana käsitellään serbialaista taidetta, uusmediaa taiteellisen ilmaisun välineenä sekä ProArtOrg:ia eli taiteilija-aloitteellisen organisaation toimintamahdollisuuksia. Koulutusta tukee Opetusministeriö osana Iin kunnan kansainvälisen taiteen opetuksen kehittämis- ja kokeilutoimintaa.

Bosnic ja Milicevic luennoivat serbialaisesta nykytaiteesta sekä omasta työskentelystään sodan jälkeisessä maassa ja sen edustajana:
Oulun seudun ammattikorkeakoulun kulttuurialan yksikössä to 20.11. klo 9-11:30.
Oulun taidemuseon tiloissa kulttuuritalo Valveen galleriassa su 14.12. klo 13-14.

Tilaisuuksiin on vapaa pääsy.

KOTITAITEILIJAT

KulttuuriKauppilan kotitaiteilijoiden Sanna Koiviston, Helena Kaikkosen ja Antti Ylösen yhteisnäyttely on ateljeetalossa osana Taidetta kaamokseen! –tapahtumaa. Pihapiirissä ovat tietysti edelleen kesän ART Ii Biennaalin, nyt jäiset ja lumiset ympäristötaideteokset.

AIKA JA PAIKKA

Taidetta kaamokseen! Art to Dark! –tapahtuma Taidekeskus KulttuuriKauppilassa 26.11.-17.12.2008 ke-pe klo 12-18, la-su klo 12-16.
Lehdistötilaisuus diSTRUKTURAN taidenäyttelystä ti 25.11. klo 14, KulttuuriKauppila.

Linkkejä:
www.distruktura.com
www.contemporaryartserbia.com 

3.11.2008 Lastenkulttuuri / Muinaismaalauksen työpaja

Lasten muinaistaiteen projektin viimeinen työpaja ti 11.11. klo 9-14 KulttuuriKauppilassa, Iissä.

Syyskuussa alkanut työpaja Pohjois-Iin koulun 4-luokan kanssa päättyy tekstiilitaiteilija Helena Kaikkosen vetämään kankaanvärjäykseen ja eläinsapluunojen valmistukseen. Aikaisemmilla työpajoilla kuvataitelija Sanna Koivisto on työstänyt lasten kansssa kalliopintaa voimapaperista, etsinyt kivien muodoista ja pinnasta muinaiseläimiä ja vieläpä makustellut ikiaikaisten kylien karttoja. Kuvanveistäjä Antti Ylösen työpajassa paistettiin muhkeita savikallioseiniä ja ikuistettiin omat kädet niille kalliomaaleilla.

Teokset ovat nähtävillä näyttelyssä Pohjois-Iin koululla 13.11. alkaen vuoden loppuun saakka.

Työpajan tukijana on Taiteen keskustoimikunnan lastenkulttuurijaosto.