Unelma, hiljaisuus ja luovuus

KulttuuriKauppila on unelma, joka kehittyi kolmen taiteilijan seisoessa keskellä palaneita raunioita. Iin Kauppilan 170 vuotta vanha koulurakennus oli palanut. Taiteilijoiden ajatus uudenlaisen taidekodin rakentamisesta, sellaisen, jossa Kauppilan historia kulttuurin keskuksena jatkuisi uusille sukupolville, päätettiin toteuttaa - yhdessä.


Iin kunta ja Euroopan Unioni rakensivat vuonna 2006 idylliseen perinnemaisemaan Iijoen rantatörmälle alueellisen taidekeskuksen, jossa perinne ja kansainvälisyys yhdistyvät uudenlaiseksi kulttuuriksi.

KulttuuriKauppila koostuu kahdesta rakennuksesta, joista toisessa on ateljee- ja näyttelytilat. Näissä tiloissa työskentelevät kotitaiteilijat Helena Kaikkonen, Sanna Koivisto ja Antti Ylönen. Vanha koulurakennus toimii taiteilijaresidenssinä, jossa on vieraileville taiteilijoille asuin- ja työskentelytilat, monitoimitilat opetusta ja tapahtumia varten sekä toimistotilat. Talvisin monitoimitiloissa opetetaan Iin taidekoulun oppilaita eli tilat toimivat alkuperäisen tarkoituksensa mukaisesti: Kauppila on saanut takaisin lapsensa. KulttuuriKauppilan toiminnassa merkittävä arvo annetaankin lapsi-taiteilija -vuorovaikutuksen tukemiselle. Residenssitaiteilijat tuovat iiläiseen taiteeseen vaikutteita maailmalta, ja tämän kansainvälisen toiminnan kautta tuotetaan uudenlaisia mahdollisuuksia luovuuteen sekä taiteilijoille itselleen että alueen asukkaille.

Yhdessä kansainvälisyys ja perinne luovat innovaatioita, joita KulttuuriKauppilassa kannustetaan suurella sydämellä.

Tervetuloa mukaamme!