Ii
1300-luvulla perustettu Ii sijaitsee Oulun läänissä, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa, 25 minuuttia Oulusta pohjoiseen. Asukkaita kasvavassa kunnassa on 9 000. Historiallisten juurtensa kautta Iissä ollaan ylpeitä menneisyydestä – olihan alue aikanaan alueellinen kauppapaikka satamineen. Veden luonnehtimassa kunnassa meri ja joki yhtyvät voimavaraksi, joka on osa kunnan identiteettiä. Suomalaisittain tutut metsät ympäröivät Iitä, joka on myös vauhdilla mukana kehittämishankkeissa. Moderni aika korostuu yrittäjyyden ja sosiaalisesti kehittävän teollisuuden kannustamisessa: Iissä onkin erilaista perinteistä teollisuusyrittäjyyttä, teknologiakeskittymää Iin Micropoliksessa, kattavaa kauppa- ja palveluyrittäjyyttä, alkutuotannon (metsä-, maa- ja kalatalous) yrittäjyyttä ja porotaloutta, sillä kunnan pohjoiset alueet ovat poronhoitoaluetta.
Ii on kulttuurikunta: kirjallisuuden Finlandia-palkinto 2009 myönnettiin Iin Kuivaniemen Antti Hyrylle, Iissä asuva ja työskentelevä taidemaalari Petri Yrjölä oli vuoden 2009 Ars Fennica -ehdokas ja Pohjois-Iin kylälle myönnettiin valtakunnalinen vuoden kylä 2009 -nimike.
Pohjoisella alueella valon määrä vaihtelee suuresti vuodenaikojen mukaan. Joulukuussa aurinko nousee noin kello 10 aamulla ja laskee kello 18.30 illalla, kun taas kesäkuussa aurinko nousee noin kello 03 yöllä ja laskee vasta kello 23.30. Golf-virran ansiosta alueella ei ole jäätävää, vaan kesäisin keskilämpötila on 15-25 astetta ja talvella noin –5 asteen ja –20 asteen välillä. Talvella jää ja lumi hallitsevat aluetta, sillä Iijoki on jäässä ja jokisuustosta avautuu Pohjois-Suomen suurin yhtenäinen jäälakeus.