KK AIR 1/17: Ruth Timmermans

 

Valmistuttuaan historioitsijaksi Ruth Timmermans aloitti uransa sukupuolen, ammattijärjestöjen ja kolonialismin tutkijana Leuvenin yliopistossa Belgiassa. Hänen intohimojaan kuitenkin ovat musiikki, taide, kirjallisuus ja elokuva, joten vuonna 2000 hän alkoi kirjoittaa Gonzoon, itsenäiseen kulttuuri- ja musiikkiaikakauslehteen. Timmermans on työskennellyt hallituksen jäsenenä teollisen historian säätiössä tutkien erityisesti savupiippuja sekä vaihtoehtoisten elokuvien tuotantoyhtiössä. Viimeisen kuuden vuoden aikana hän on myös työskennellyt kuraattorina ja tuottajana eri kulttuuriprojekteissa kotimaassaan sekä kansainvälisellä kentällä kuten esimerkiksi Tandem-ohjelmassa.

Viime aikoina Timmermans on tutkinut naisten roolia elektronisen musiikin ja taiteen kentällä. KulttuuriKauppilan residenssijaksonsa aikana hän jatkaa tutkimustaan yhdistäen kulttuurialan ja tutkijan kokemuksensa. Lisäksi hän on kiinnostunut tutkimaan iiläistä maisemaa. Timmermans on viehättynyt suomalaisesta maisemasta ja sen tutkimisesta antropologisesta näkökulmasta.

 

picture-by-sara-anke-morris-no-cropping